Jarkko, Jere, Jarno

Mestarien liiga

Valikko

Manchesterin jätit selkä seinää vasten - tulos tai ulos

Julkaistu:

Valioliigaa isännän ottein hallitsevat Manchester City ja Manchester United ovat saaneet huomata Mestarien liigan lohkovaiheen olevan poikkeuksellisen haastava tänä vuonna. Kummallakin on päätöskierroksella vaikea tehtävä edessä.
Manchester City on kaupungin ylpeyksistä tiukimman paikan edessä. Edes voitto Bayern Münchenistä ei välttämättä riitä jatkopaikkaan. Cityn on toivottava, että Villarreal nappaa vähintään tasapelin Napolilta.

City-luotsi Roberto Mancinin mukaan seuran putoamista toivotaan ympäri Eurooppaa.

- Mikäli menemme jatkoon, se on monelle ongelma. Uskon, että jokainen seura on huolissaan Manchester Citystä, sillä tulevaisuudessa Manchester City on yksi maailman suurseuroista, Mancini jutteli ottelua edeltäneessä lehdistötilaisuudessa uutistoimisto AP:n mukaan.

United tarvitsee "vain" tasapelin Baselin vieraana. Tehtävää ei helpota se, että Dimitar Berbatov, Michael Owen ja Javier Hernandez ovat sivussa. Lisäksi keskikenttäpelaaja Tom Cleverley on poissa vahvuudesta.

Toki manchesteriläisten reservistä löytyy syvyyttä ja leveyttä, mutta helpolla United ei yllättäjä-Baselista selviä. Unitedin odotettiin tanssivan lohkovaiheen läpi, mutta herpaantumiset ovat pakottaneet jännittämään.

Kun seurat kohtasivat aiemmin syksyllä lohkovaiheessa, vasta Ashley Youngin yliajalla iskemä maali pelasti Unitedille tasapelin. Lisäksi United menetti 2-1-johdon lohkokärki Benficaa vastaan viime kierroksella. Nyt virheisiin ei enää ole varaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    3. 3

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    4. 4

      Grenfell Tower -tornitalon paloherkkää eristettä vastaavaa materiaalia on käytetty Suomessakin

    5. 5

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

    8. 8

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    9. 9

      Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

    10. 10

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    5. 5

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    6. 6

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    7. 7

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    8. 8

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    9. 9

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    10. 10

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    3. 3

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    4. 4

      Grenfell Tower -tornitalon paloherkkää eristettä vastaavaa materiaalia on käytetty Suomessakin

    5. 5

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    6. Näytä lisää