Iivari, Iivo

Matkat

Harvinaiset kuvat salatun Pohjois-Korean metrosta – kattokruunut loistavat asemilla, ympärillä vallitsee täysi hiljaisuus

Julkaistu:

Pohjois-Korea
Maailman yksi syvimmällä sijaitsevista ja taatusti yksi arvoituksellisimmista metroista on Pohjois-Korean pääkaupungissa sijaitseva Pjongjangin metro. 25-vuotias valokuvaaja Elaine Li tallensi metromatkan kuviinsa.
Matkailu Pohjois-Koreassa on tiukasti valvottua. Kulkeminen maassa tapahtuu ryhmässä, turistioppaan valvonnassa, eikä matkailija pääse minne tahansa. Myös kuvaamista valvotaan.

Hongkongilainen Elaine Lil, 25, ei kuitenkaan kohdannut ongelmia, kun hän pääsi matkallaan tutustumaan sadan metrin syvyydessä sijaitsevaan pääkaupunki Pjongjangin metroon. Nuori valokuvaaja antoi kameransa käydä, sillä kuvaaminen oli kiellettyä vain metrotunneleissa. Matka metrossa kesti muutaman pysäkin ajan.

– Ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli että vaikka asemat ovat heikosti valaistuja, niiden sisustukset olivat hyvin koristeellisia. Näin kattokruunuja katossa, marmoripilareita ja maalauksia Kim Jong-il:sta, Li kertoo CNN:n haastattelussa.

Miehet lukevat sanomalehteä metroasemalla. Voit katsoa kuvan myös täältä!

Myös metroasemilla sijaitsevat sanomalehtitelineet, joiden edessä ihmiset seisoivat lukemassa, herättivät Lin huomion.

– Tämä kaikki oli minusta hyvin mielenkiintoista, sillä kansainvälisissä kaupungeissa kuten Hongkongissa, meitä pommitetaan mainoksilla. Pjongjangissa ihmisiä pommitetaan propagandalla, Li kuvailee.

Metromatkailu samanlaista muualla

Metroihin tuppautuneet matkustajat käyttäytyivät kuitenkin lopulta Pohjois-Koreassa hyvin samaan tapaan kuin muuallakin, Li kertoo. Vaikka kaikkialle levittäytyvä hiljaisuus kiinnitti aluksi kuvaajan huomion, ei siinä lopulta ollut mitään kummallista.

– Kukaan ei sanonut mitään, ja voisi sitä jopa kuvailla hieman elottomaksi. Mutta kun palasin takaisin metroon Hongkongissa, tajusin että myöskään siellä ihmiset eivät kommunikoi metromatkan aikana, Li selittää.

Lopulta pohjoiskorealainen metromatka, hiljaisine matkustajineen, oli melko samanlainen, kuin kotona Hongkongissa, Li toteaa.

Metrossa matkustettiin hiljaisuuden vallitessa. Voit katsoa kuvan myös täältä!

Kuvia kritisoitu

Pyongyangin metro on yksi syvimmällä sijaitsevista metroista. Voit katsoa kuvan myös täältä!

Lin valokuvat Pohjois-Koreasta ovat herättäneet sekä ihastusta että vastustusta.

– Jotkut sanovat, että kuvat ovat silmiä avaavia, ja näyttävät puolen maasta, jota heillä ei yleensä ole mahdollisuutta nähdä. Toiset kysyvät, miksi lähdin Pohjois-Koreaan alun perinkään. Sitten he väittävät, että kuvani ovat propagandaa ja että olen saanut sponsoritukea Pohjois-Korealta, Li kertoo.

Li vastaa kritiikkiin toteamalla, että halusi kuvata vain sen, mitä hänen silmiensä eteen tuli ja jakaa kokemuksensa niin rehellisesti kuin mahdollista.

Matkustaisitko Pohjois-Koreaan? Osallistu keskusteluun!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Therese Johaugin olympiaunelma murskaantui – dopingtuomio piteni 18 kuukauteen!

    2. 2

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    3. 3

      Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

    4. 4

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    5. 5

      Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

    6. 6

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    7. 7

      Jannika B laukoo suorat sanat ulkonäköpaineista alusvaatekuvan kera – kyllästyi epävarmuuteensa: ”Häpesin tynnyrireisiäni ja dumbokorviani”

    8. 8

      Turun puukotusiskun epäillyn puolustusasianajaja: ”Mechkah myöntää olevansa henkirikosten ja loukkaantumisten takana”

    9. 9

      Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

    10. 10

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    5. 5

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Therese Johaugin olympiaunelma murskaantui – dopingtuomio piteni 18 kuukauteen!

    2. 2

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    3. 3

      Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

    4. 4

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    5. 5

      Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

    6. Näytä lisää