Minna, Vilma, Miina

Matkat

Valikko

Enemmän ylipainoisia kuin missään muualla maailmassa – lentoyhtiö aloitti asiakkaidensa punnitsemisen

Julkaistu:

Kaksi Amerikan Samoalta kotoisin olevaa liikemiestä on tehnyt valituksen, koska Hawaiian Airlines on punninnut heidät matkustamisen yhteydessä.
Havaijin osavaltion pääkaupungin Honolulun ja Amerikan Samoan pääkaupungin Pago Pagon välillä lentäneet liikemiehet syyttävät Hawaiian Airlinesia syrjinnästä, koska heidät on punnittu ennen matkaa.

Fox Newsille haastattelun antanut Hawaiian Airlinesin edustaja kertoo, että punnitsemiskäytäntö ei ole lentoyhtiössä vakiintunut. Sen sijaan matkustajia on punnittu tietyillä reiteillä säännöllisesti.

– Huomasimme että polttoaineen kulutus oli Pago Pagon lennoilla jatkuvasti suurempaa kuin oli suunniteltu, mikä osoitti, että paino-oletuksemme olivat epätarkkoja, tiedottaja Alison Croyle kertoo.

Lentoyhtiön mukaan punnitseminen onkin turvallisuuskysymys. Joidenkin mukaan punnitsemisia tehdään, koska Amerikan Samoalla on enemmän ylipainoisia kuin missään muualla maailmassa. Yli 74 prosenttia väestöstä on ylipainoisia.

Punnittu vuodesta 2013

Valituksen tehnyt amerikansamoalainen liikemies ei usko lentoyhtiön selitystä.

– Hawaiian sanoo, että kysymys on turvallisuusasiasta, mutta olemmeko lentäneet epäturvallisesti kaikki nämä vuodet tähän asti, Dave Haleck kysyy Radio New Zealandin haastattelussa.

Kyseessä ei ole ainoa lentoyhtiö, joka punnitsee matkustajansa. Samoa Air aloitti matkustajien punnitsemisen jo vuonna 2013. Matka laskutetaan painon mukaan.

Vuonna 2015 Uzbekistanin kansallinen lentoyhtiö Uzbekistan Airways ilmoitti aloittavansa matkustajiensa punnitsemisen. Lentoyhtiö perusteli punnitsemista turvallisuudella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. 6

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    9. 9

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    10. 10

      Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    9. 9

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. Näytä lisää