Heidi

Matkat

EU suunnittelee: Ilmainen interrail-kortti 18-vuotiaille

Julkaistu:

EU
EU suunnittelee ilmaisen interrail-kortin antamista 18 vuotta täyttäville.
Asiasta uutisoivat monet ulkomaiset mediat, muiden muassa The Guardian. Liikennekomissaari Violeta Bulc kuvaili parlamentin jäsenille ajatusta ilmaisesta interrailkortista rohkeaksi. Asiaa ollaan Bulcin mukaan valmiita tutkimaan edelleen. Bulcin mukaan Euroopan komissio tutkii, mitkä ovat idean kustannukset ja mahdolliset rahoituslähteet.

Ilmaisen interrailkortin uskotaan lisäävän innostusta Euroopan unionia kohtaan. Lisäksi matkustamisen toivotaan tuovan nuoret yhteen vastustamaan nationalismia.

– Ihmisten ympäri Eurooppaa tulisi tutustua toisiinsa ja oppia kunnioittamaan toinen toisiaan. Toiveemme on, että mahdollisimman monet nuoret tutustuisivat muihin maihin ja saisivat uusia ystäviä, Euroopan kansanpuolueen ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber kommentoi.

Interrail-kortti on tunnettu Euroopassa 1970-luvulta lähtien. Vuosittain noin 300 000 lähtee interrailille. Suomessa interrailkortti maksaa VR:n sivuilta ostettuna 200-479 euroa. 12-25-vuotiaiden interrail-kortti maksaa VR:n sivuilla kuukaudeksi 479 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Niinistö tiukkana tapaamisessa: ”Suomi ei tasapainottele Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    7. 7

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Kadonnut nainen löytyi poikkeuksellisella tavalla Floridassa – oli säilönyt tuoksuaan purkkiin

    10. 10

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    6. 6

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    9. 9

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Niinistö tiukkana tapaamisessa: ”Suomi ei tasapainottele Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. Näytä lisää