Petri, Pekka, Petra

Matkat

Valikko

Kiinalaiset avokätisiä turisteja – näin paljon rahaa he tuovat Suomeen

Julkaistu:

Kiina
Lapin ja Helsingin lisäksi kiinalaisia kiinnostaa Suomessa puhtaus ja ainutlaatuinen luonto.
Visit Finland on käynnistänyt Kiinassa yhteispohjoismaisen digitaalisen markkinointikampanjan, jonka tavoitteena on kasvattaa kiinalaisten matkailijoiden määrää Pohjoismaissa. Tavoitteena on kasvattaa kiinalaisten yöpymisiä kaikissa Pohjoismaissa yhteensä 25 prosenttia vuodessa.

– Kiina on Japanin ohella Suomelle Aasian suurin matkailijoiden lähtömaa yöpymisissä. Kiinalaisten osuus aasialaisyöpymisistä oli viime vuonna 29 prosenttia. Viime vuonna Kiina nousi 40 prosentin kasvulla Japanin ohi Suomen kuudenneksi tärkeimmäksi matkailumarkkinaksi yöpymisillä mitattuna, kun se vielä edellisvuonna oli sijalla 11. Kasvu on kovinta muihin suurimpiin ulkomaisiin lähtömaihin verrattuna ja tätä kasvua kampanjalla halutaan nyt tukea, Visit Finlandilla kampanjasta vastaava Mervi Holmén kertoo tiedotteessa.

Holménin mukaan Suomeen matkustavat kiinalaiset ovat kiinnostuneet vierailemaan samalla matkallaan myös muissa Pohjoismaissa.

– Kiinalaisia houkuttaa Suomeen ensisijaisesti puhtaus ja ainutlaatuinen luonto. Helsingin ja Lapin lisäksi etenkin nuorten kiinalaisten kiinnostus muuhun Suomeen, kuten järvialueisiin, on kuitenkin kasvanut viime aikoina. Matkalla halutaan kokea ja nähdä enemmän asioita, joita muut kaverit eivät vielä ole ehtineet tehdä. Kampanjan avulla voimme viestiä Pohjoismaista yhteisellä teemalla, samalla kuitenkin korostaen Suomen ainutlaatuisuutta matkakohteena, Holmén sanoo.

Kuluttavat reilusti

Aasialaiset tunnetaan laatutietoisina ja avokätisinä matkailijoina. Ulkomaisista matkailijoista kiinalaiset käyttävät japanilaisten jälkeen toiseksi eniten rahaa päivässä, mutta eniten rahaa matkaa kohden.

– Kiinalaiset käyttivät Suomessa viime vuonna keskimäärin 656 euroa matkaa kohden, kun keskimäärin ulkomaiset kuluttavat 300 euroa matkallaan. Tuoteostoihin kiinalaiset käyttävät Suomessa heti venäläisten jälkeen ulkomaisista matkailijoista eniten rahaa, Holmén sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    5. 5

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    6. 6

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Keihäslegenda Hannu Siitonen näki kahden karhun juoksevan itseään kohti: ”Tiesin, että minulla oli vain parisen sekuntia aikaa”

    9. 9

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    10. 10

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    6. 6

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    7. 7

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    8. 8

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    9. 9

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    10. 10

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    5. 5

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    6. Näytä lisää