Jyrki, Jyri, Jori

Matkat

Valikko

Asiakkaat järkyttyivät Turussa – hotelliyöstä pyydettiin yli 3 000 euroa

Turun vilkas tapahtumaviikonloppu nosti hotellihuoneiden hintoja. Virhe sai hotellihuoneen hinnan kasvamaan poskettomaksi.
Turussa on alkamassa superviikonloppu. Kaupungissa on samaan aikaan Kuninkuusravit, Down By The Laituri -festivaali sekä Oras Swan 50-vuotisjuhlaregatta.

Se näkyy hotellien varaustilanteessa. Tarjolla on enää peruutuspaikkoja. Kovinta hintaa pyysi vielä eilen Scandic Julia Turun keskustassa. Lauantain ja sunnuntain välinen yö maksoi 3 353 euroa. Kyseessä on perhehuone, johon mahtuu kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Asiasta uutisoi tänään Åbo Underrättelser. IS kysyi asiaa hotellista. Kävi ilmi, että kyseessä on virhe. Tosin sen syy ei selvinnyt. Oikea hinta on 475 euroa.

– Hintamme elävät kysyntätilanteen mukaan, mutta ihan kolmea tonnia ei huoneesta pyydetä, hotellin johtajan sijainen Krista Vanhala kertoo.

Huone vapautui, kun sen varaus pari päivää sitten peruttiin. Sen jälkeen huone siirtyi automaattisesti uudelleen myyntiin.

– Normaalisti hinnat tarkistetaan päivittäin, mutta nyt kun viikonloppu on ollut jo pitkään loppuunmyyty, niin tarkistusta ei oltu tehty, Vanhala perustelee väärää hintaa.

– Koska virhe on meidän systeemissämme, sama hinta on näkynyt myös kaikkien yhteistyökumppaneidemme sivuilla.

Ensin Vanhala arvelee, että kyseessä on näpyttelyvirhe, mutta soittaa myöhemmin uudelleen ja kertoo, että tarkka syy virheen syntyyn ei ole tiedossa.

Vanhalan mukaan huoneesta pyydettävä 475 euroa on yksi kauden korkeimmista hinnoista. Saman huoneen voi tarjouksesta saada alimmillaan sataan euroon.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  2. 2

    Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

  3. 3

    Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

  4. 4

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  5. 5

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  6. 6

    Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

  7. 7

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  8. 8

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  9. 9

    Mihail Gorbatshov listaa Putinin Venäjän ongelmia Time-lehdessä – ratkaisuna uusi perestroika?

  10. 10

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  2. 2

    Välikohtaus Helsinki-Vantaalla – poliisi talutti kiljuvan irakilaismiehen ulos lentokoneesta

  3. 3

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  4. 4

    Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

  5. 5

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  6. 6

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  7. 7

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  8. 8

    Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

  9. 9

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  10. 10

    15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  2. 2

    Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

  3. 3

    Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

  4. 4

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  5. 5

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  6. Näytä lisää