Aija, Aava

Matkat

Valikko

Kaakkois-Aasiasta löytyvät kesän edullisimmat lomakohteet – ”Halpa ja lomailevien suomalaisten suosima”

matkakohde
Kesän edullisin lomakohde on Vietnam, ilmenee FOREX Bankin lomaindeksivertailussa.
Vietnamissa hintataso on lähes 70 prosenttia alhaisempi kuin Suomessa. Se onkin FOREX Bankin kesän lomaindeksin vertailussa halvin maa matkustaa. Toiselle ja kolmannelle sijalle nousevat Kambodža ja Intia.

Lomaindeksi vertaa lukuisten tuotteiden keskihintoja yhteensä 77 maassa ympäri maailman. Hintavertailussa ovat mukana esimerkiksi hotelliyö, yksi ravintolakäynti, taksimatka, kuppi cappuccinoa ja puoli litraa olutta.

Vietnam on halvimpien kohteiden kärjessä indeksiluvulla 31 (Suomi on 100). Kambodžan indeksiluku on 32.

– Kaakkois-Aasia on edelleen kiistatta halpa ja lomailevien suomalaisten suosima kohde. Vietnamin ja Kambodžan hintatasot ovat nyt noin 70 prosenttia Suomen hintatasoa edullisempia. Molemmissa maissa on hienoja rannikkoja, kiehtova keittiö ja rikas kulttuuriperintö, johon kannattaa tutustua tänä vuonna, FOREX Bankin maajohtaja Harri Andersson kertoo tiedotteessa.

Euroopan maista edullisimmat kohteet ovat neljäntenä vertailussa oleva Makedonia sekä viidentenä Bulgaria.

Kallein maa matkustaa on Monaco indeksiluvulla 243.

Jos graafi ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    6. 6

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    7. 7

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    8. 8

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    9. 9

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    10. 10

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitiin – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    6. Näytä lisää