Heidi

Matkat

Linnanmäen Vuoristorata täyttää 65 vuotta – keskiviikkona saa ajaa ilmaiseksi

Julkaistu:

Huvi
Linnanmäen Vuoristorata tulee keskiviikkona eläkeikään. Huvipuisto tarjoaa ilmaiset kyydit juhlan kunniaksi.
Linnanmäen klassinen Vuoristorata pääsee tämän viikon keskiviikkona eläkeikään: tällöin ratavanhuksella on takanaan 65 palvelusvuotta.

Ikä on huomattava muun muassa siksi, että alun perin Vuoristoradan kestoiäksi arvioitiin enintään 15 vuotta, kertoo Linnanmäki tiedotteessaan.

Juhlapäivänä keskiviikkona 13. heinäkuuta huvipuisto tarjoaa kävijöille kyydit tervantuoksuisessa puuvuoristoradassa maksutta.

Linnanmäen vuoristoradan historia ulottuu syksyyn 1950, jolloin huvipuistossa vieraili tanskalainen tivolilaitteisiin erikoistunut rakennusmestari Valdemar Lebeck. Hän ehdotti radan rakentamista.

Avajaisia ja Pohjoismaiden suurimman vuoristoradan valmistumista päästiin juhlimaan seuraavan vuoden heinäkuussa. Hintaa radalle kertyi 48 miljoonaa markkaa, nykyrahassa noin 1,9 miljoonaa euroa.

Kesän aikana 960 metriä pitkää Vuoristorataa ajetaan noin 47 000 kierrosta. Kokonaismatkan pituudeksi tulee siten 45 120 kilometriä, joka enemmän kuin maapallon ympärysmitta.

Onko sinulla muistoja vuoristoradasta? Kerro kommenttikentässä!

Ota kantaa

Onko vuoristorata huvipuiston paras laite?

Kyllä 78% Ei 22%
Ääniä yhteensä 8272

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Venäjän media tarttui Putinin pakotekommentteihin

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    7. 7

      Öiset hiipparit kippasivat jätettä uimalan pihaan – touhu tallentui valvontakameraan

    8. 8

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Venäjän media tarttui Putinin pakotekommentteihin

    6. Näytä lisää