Iivari, Iivo

Matkat

Katso grafiikka 11 miljardin jättihankkeesta: 57 kilometriä rautatietunnelia Alppien uumenissa

Julkaistu:

Rautatie
Alppien uumeniin louhittu Gotthard on maailman pisin ja syvin rautatietunneli. Siitä on yllättäen tullut myös poliittinen vetoomus yhtenäisen Euroopan puolesta.
Alppien uumenissa kulkee Keski-Euroopan uusi voimannäyte, maailman pisin ja syvin rautatietunneli Gotthard. Tuliterä raideväylä tehostaa liikkumista pohjoisen ja eteläisen manner-Euroopan välillä.

Tunneli on kaksikaistainen. Sillä on pituutta hulppeat 57,1 kilometriä – aiempi maailmanennätys oli Japanin 53,9 kilometriä pitkän Seikan-tunnelin nimissä. Samalla Gotthard syrjäyttää Euroopan ykköspaikalta Englannin kanaalin alittavan 50,5 kilometriä pitkän tunnelin, joka yhdistää Ison-Britannian ja Ranskan.

Tie valmiiseen junaväylään on ollut 24 vuoden pituinen. Sveitsiläiset äänestivät uudesta tunnelista 1992 ja kaksi vuotta myöhemmin sen puolesta, että maan läpi kulkeva rahtiliikenne poistettaisiin moottoriteiltä. Varsinainen rakennustyö käynnistyi 1996.


Nopeimmat luotijunat ampaisevat tunnelin läpi 250 kilometrin tuntinopeudella, 17 minuutissa. Siten Sveitsin sisäinen junamatka Zürichistä Luganoon lyhenee 45 minuutilla. Italian Milanoon Zürichistä taas pääsee kahdessa tunnissa ja 40 minuutissa, tuntia nopeammin kuin ennen.

Pohjatunneli kulkee enimmillään 2,3 kilometrin syvyydessä ja on korkeimmillaan 500 metriä merenpinnan yläpuolella.

Gotthardin pohjoispää on Erstfeldissä ja eteläpää Bodiossa. Kun tunneli lopulta avautuu reittiliikenteelle 11. joulukuuta, siitä muodostuu keskeinen osa junareittiä, joka alkaa Hollannista Rotterdamin satamasta, halkoo Saksan sydänmaan ja päättyy Genovan satamaan Italiassa.

Rakentamiseen on osallistunut noin 2 600 työläistä. Yhdeksän heistä kuoli työn aikana tapaturmiin. Räjäytyksiä jouduttiin tekemään satunnaisesti, sillä osa 73 kaivettavasta kivilajista oli graniitinkovaa kiveä. Valtaosa oli pehmeämpää, jolloin työ tapahtui tunneliporien voimalla. Yhteensä kiveä siirrettiin 28,2 miljoonaa tonnia.

Tunnelin viimeiset kaksi metriä louhittiin näyttävästi lokakuussa 2010. Kolmen tukikohdan väliin yhdistettiin raiteet lokakuussa 2014. Lopulta työ valmistui suunnitellussa aikataulussa ja budjetissa.

Vanha, Alppien läpi kierrellen kulkeva tunneli rakennettiin samaan kohtaan yli kilometrin korkeuteen 1882.


Gotthardin pohjatunneli on saanut valmistumisensa viimeisillä hetkillä poliittisen painoarvon, jota tuskin osattiin odottaa hankkeen viritessä 1990-luvulla. Tuolloin Eurooppa oli rauhallisempi ja yhtenäisempi kuin nyt, kun Ison-Britannian äänestys EU-jäsenyytensä jatkosta on ovella ja äärioikeisto nostaa päätään pitkin mannerta.

Johtajat ovatkin nostaneet tunnelin signaaliksi siitä, ettei yhtenäinen Eurooppa ole pirstoutunut unelma. Junan neitsytmatkalla matkustajina olivat Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ranskan presidentti François Hollande, Italian pääministeri Matteo Renzi ja Sveitsin liittopresidentti Johann Schneider-Ammann. Sveitsin liikenneministeri Doris Leuthard piti avajaisseremoniassa puheen, jonka viestinviejä kiidätti tunnelin päästä toiseen.

– Toivon, että huomaamme tunnelin kansoja yhdistävän merkityksen ja ymmärrämme käyttää sitä hyödyksi, Merkel sanoi.


Hollande painotti puheessaan eurooppalaisia arvoja: ihmisten ja tavaran vapaata liikkumista. Hän toivoi, että englantilaiset muistaisivat yhtenäisyyden merkityksen, kun he äänestävät tulevaisuudestaan EU:ssa.

Pohjatunnelin ensisijainen tarkoitus on helpottaa vuoristoa halkovaa tavaraliikennettä. Sen läpi on ennustettu kulkevan 65 matkustajajunaa ja peräti 260 rahtijunaa päivässä. Matka päästä toiseen kestää vain 17 minuuttia.

Kun rekka-autot kuljettavat tavaraa vuoriston alla, ne eivät enää tuki liikennettä moottoriteillä. Rakentajana on toiminut AlpTransit Gotthard -yritys, jonka mukaan väylä kohentaa tavaraliikenteen luotettavuutta ja kustannustehokkuutta.

– Moottoritie ruuhkautuu yhä pahemmin vuosi vuodelta. Vuoteen 2020 mennessä tiet olisivat jo tukkiutuneet niin pahasti, että jotakin oli pakko tehdä, yhtiön edustaja sanoi uutisjulkaisu CNN:lle.


Samalla Gotthard lupaa edistää ympäristönsuojelua ja kohentaa matkustusturvallisuutta.

– Jos matkustat esimerkiksi Zürichistä Milanoon, tunneli on junamatkasi turvallisin osa, yrityksen edustaja väitti CNN:lle.

Yhtiö on laskenut, että kun väylä avautuu yleisölle, se voi houkuttaa päivittäin noin 15 000 matkustajaa. Siten 11 miljardin euron rakentamiskustannusten peittäminen pääsisi vauhtiin. Menot on kokonaisuudessaan katettu sveitsiläisten pussista muun muassa polttoaineverotuksen voimin.

Gotthardin valtakausi rautatietunneleiden pituuskuningattarena saattaa horjua jo lähivuosina: Itävallan Innsbruckin ja Italian Franzensfesten välille on kehitteillä 55 kilometriä pitkä Brennerin tunneli, ja Helsingin ja Tallinnan välille suunniteltu raidelinkki olisi 85 kilometriä pitkä.

Kiinassa taas on suunnitteilla 122 kilometrin pituinen rautatietunneli, joka kulkisi pohjoisesta etelään Dalianin ja Yantain kaupunkien välillä.

Pistääkö Helsinki vielä paremmaksi?

- Helsingin ja Tallinnan välille on pitkään kaavailtu junayhteyttä. Toteutuessaan siitä tulisi noin 85 metriä pitkä, ja se olisi maailman pisin meritunneli.

- Hanke nytkähti eteenpäin alkuvuodesta. Tuolloin Helsingin, Tallinnan ja Harjun viranomaiset teettivät esiselvityksen, jonka mukaan tunneliyhteys kannattaa rakentaa, jos EU myöntää hankkeelle 40 prosentin tuen.

- Junalinkin avulla yhteys Suomesta Keski-Eurooppaan olisi huomattavasti nykyistä lyhyempi. Esimerkiksi Berliiniin voisi päästä Helsingistä päivä- tai yöjunalla.

- Raide alkaisi Helsingin Pasilasta ja päättyisi Tallinnaan Ülemisten asemalle. Matka taittuisi alle tunnissa. Jos väylä päätetään rakentaa, sen on ennakoitu valmistuvan 2030-luvulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    4. 4

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. 6

      Kaksi Turun puukotusten uhria edelleen tehohoidossa – tarvitsevat tukea hengitykseen

    7. 7

      Kuva kertoo kaiken Therese Johaugin tuskasta: ”Tunnen itseni väärin kohdelluksi”

    8. 8

      Saksan sisäministeriö IS:lle: Turun puukottaja oleskeli Saksassa 2015–2016

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    4. 4

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää