Perttu

Matkat

IS neitsytmatkalla: Maailman suurin risteilyalus lipui merille – katso kuvat

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman suurin risteilyalus lähti neitsytmatkalleen tänään Englannin Southamptonista. IS on mukana matkalla.
Vasta valmistunut Harmony of the Seas tekee ensimatkansa Southamptonista Hollannin Rotterdamiin. Laiva oli hyvissä ajoin ennen lähtöä loppuunmyyty. Lähtö oli sunnuntaina illalla seitsemältä Suomen aikaa, mutta suurin osa 6 000 matkustajasta oli jo iltapäivällä päässyt laivaan Southamptonin satamassa.

Neitsytmatkan oli alun perin tarkoitus olla vasta 29. toukokuuta. Monen matkansa jo varanneen ällistykseksi varustamo aikaisti laivan ensimmäistä matkaa viikolla.

Aiemmin maailman suurimman titteliä piti hallussaan Harmonyn sisaralus Allure of the Seas, joka on rakenenttu Suomessa. Harmony on Allurea muutaman metrin leveämpi ja tilavuudeltaan noin 1 600 bruttorekisteritonnia suurempi.

Matkustajia alukseen mahtuu varustamon ilmoituksen mukaan enimmillään 6 780, eli reilut 350 enemmän kuin Allurelle. Harmonylla seilaa matkustajien lisäksi kansainvälistä henkilökuntaa huima määrä, noin 2 100 henkilöä.

Laiva on sanalla sanoen valtava. Se on esimerkiksi ruotsinlaivoihin tottuneelle joka suuntaan suuri. Matkustajille avoimia kansia on 16 kappaletta, laivan päästä päähän käveleminen pysähtymättä kestää noin vartin ja joka paikassa on houkutuksina ravintoloita, kauppoja, urheilupaikkoja, uima-altaita, baareja... Laiva on kuin kaupunki sairaaloineen, kasinoineen, luisteluratoineen ja teattereineen.

Harmony of the Seas saapui Southamptoniin jo viime tiistaina ja kiireisiä viimeistelyjä on tehty siitä saakka. Yhtiö haluaa, että neitsytmatkalla kaikki olisi vihdoin valmista.

Alus teki koematkansa Ranskan Saint-Nazairessa maaliskuussa.

Henkilökuntaa on ollut laivan mukana siitä saakka rakentamassa ja valmistautumassa tähän suureen päivään.

Royal Caribbean -varustamo teetti aiemmat maailman suurimmat loistoristeilijät Oasis of the Seasin ja Allure of the Seasin Suomessa.

Suomen valtio tarjoutui tukemaan tämän kolmannenkin Oasis-luokan aluksen rakentamista kymmenillä miljoonilla. Oasiksen ja Alluren sisaralus Harmony of the Seas tilattiin kuitenkin STX-konsernin Ranskan telakalta.

Laivan rakennustyöt aloitettiin Saint-Nazairessa vuonna 2013. Harmonyn tilauksen menettäminen Ranskaan oli kova isku STX Finlandin Turun telakalle ja sen alihankkijoille.

Turun telakan uusi omistaja Meyer Werft on saanut sittemmin Turun telakan tilauskirjat täyteen muita laivatilauksia.

Iso osa suurimmista tehty Suomessa

Maailman suurimmat risteilyalukset:

Laiva, bruttovetoisuus, GT, valmistusmaa

Harmony of the Seas, 226 963, Ranska

Allure of the Seas, 225 282, Suomi

Oasis of the Seas, 225 282, Suomi

Quantum of the Seas, 168 666, Saksa

Anthem of the Seas, 168 666, Saksa

Ovation of the Seas, 168 666, Saksa

Norwegian Escape, 164 600, Saksa

Liberty of the Seas, 155 889, Suomi

Norwegian Epic, 155 873, Ranska

Freedom of the Seas, 154 407, Suomi

Independence of the Seas, 154 407, Suomi

Lähteet: Royal Caribbean International, Norwegian Cruise Line, Det Norske Veritas

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    4. 4

      Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

    7. 7

      Pitkäaikaistyötön kummastelee HS:ssa: Vapaapalokunnan toimintaan osallistuminen veisi työttömyyskorvaukset

    8. 8

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    9. 9

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    10. 10

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    5. 5

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    6. 6

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    7. 7

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    4. 4

      Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. Näytä lisää