Marko, Markus, Markku

Matkat

Valikko

Turistit sulloivat biisoninvasikan auton perään: ajattelivat, että sen on kylmä

Hyvää tarkoittaneet turistit aiheuttivat vahinkoa ottamalla eläimen kyytiin.
Karen Richardson kertoo NBC Montanalle olleensa valvomassa luokkaretkeä puistossa, kun kaksi turistia saapui metsänvartija-asemalle. Heidän matkailuautonsa takatilasta löytyi elävä biisoninvasikka.

Turistit olivat ottaneet villieläimen kyytiin, sillä he ajattelivat, että sen on kylmä. He ajattelivat auttavansa vasikkaa.

Tällä tavoin he tekivät kuitenkin vakavan virheen. Yellowstonen kansallispuisto kertoo tiedotteessa, biisoniemo hylkää vasikkansa, jos siihen on tarttunut vierasta hajua.

Puiston työntekijät yrittivät useita kertoja saattaa vasikan takaisin laumaansa, lauma ei enää huolinut sitä keskuuteensa. Lopulta he joutuivat lopettamaan eläimen, sillä se lähestyi jatkuvasti ihmisiä ja aiheutti vaaran turvallisuudelle.

Biisoneista vastaava metsänvartija Troy Rancher kertoo NBC:lle, että vasikka oli luultavasti sairas ja emonsa hylkäämä.

Työntekijät muistuttavat, että biisoni on vaarallinen villieläin, ja voi tappaa ihmisen, jos tuntee olonsa uhatuksi. Jo kolmepäiväinen vasikka voi rynnistää kohti jopa 50 kilometrin tuntivauhdilla.

Lisäksi jos vasikan emo olisi ollut paikalla, olisi se voinut hyökätä raivoisasti turistien päälle.

Viime heinäkuussa amerikkalaisnainen loukkaantui yrittäessään ottaa selfietä biisonin kanssa. Eläin ryntäsi naista kohti ja talloi tämän.

Yellowstonen kansallispuiston aikoo terästää jatkossa turisteille entistä tarkemmin, ettei villieläimiä saa häiritä.

Autoon otettu vasikka näkyy Wochit Newsin julkaisemalla videolla:

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    2. 2

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. 6

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    7. 7

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    10. 10

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Nanna Karalahti perui yllättäen osallistumisensa illan tv-lähetykseen – tällaisen viestin hän lähetti ohjelman tekijöille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    2. 2

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. Näytä lisää