Atso

Matkat

Lentomatkustajien sikailua tutkittiin – koneiden luokkajaolla yllättävä seuraus?

Julkaistu:

Lennoilla tapahtuneita häiriöitä käsitelleen tutkimuksen mukaan niillä lennoilla, joilla matkustajat jaettiin ykkös- ja kakkosluokkiin, häiriköitiin muita enemmän.
PNAS-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa analysoitiin suuren kansainvälisen lentoyhtiön tietokantaa, jossa oli tietoja tuhansista lennoilla aiheutuneista häiriöistä muutamien vuosien ajalta.

Suurin osa häiriöistä liittyi päihtymykseen tai aggressiiviseen käytökseen. Esimerkkeinä mainitaan matkustaja, joka kieltäytyi istumasta alas, lentohenkilökunnalle hävyttömyyksiä huudellut matkustaja sekä tupakanhimosta kärsinyt, joka yritti peukaloida lentokoneen savuhälyttimiä.

Rotman School of Managementin tiedotteen mukaan pelkkä ykkösluokan olemassaolo näytti lisäävän huonon käytöksen todennäköisyyttä: niillä lennoilla, joilla eri luokat oli erotettu toisistaan, turistiluokassa häiriköitiin lähes neljä kertaa enemmän kuin muilla lennoilla. Yhteys häiriköintiin oli jopa yhtä suuri kuin yhdeksän tunnin mittaisella viivästyksellä.

Tutkimuksen mukaan niillä lennoilla, joilla eri luokat oli erotettu toisistaan, turistiluokassa häiriköitiin lähes neljä kertaa enemmän kuin muilla lennoilla.

Tutkijoiden mukaan myös sillä, mitä kautta matkustajat tulevat sisään lentokoneeseen – eli kävelevätkö toisen luokan matkustajat omille paikoilleen ensimmäisen luokan kautta – oli yhteys ihmisten käytökseen. Kun kakkosluokan matkustajat kulkivat ykkösluokan kautta, tunteet kuumenivat molemmissa luokissa useammin kuin silloin, kun eri luokkien matkustajat pidettiin erillään.

Huonon käytöksen todennäköisyyteen vaikuttivat myös sellaiset tekijät kuin lennon pituus, ihmisten määrä matkustamossa ja – tietysti – alkoholin nauttiminen. Professori Katy DeCelles Rotman School of Managementista kertoo kuitenkin yliopiston tiedotteessa, että niiden vaikutus oli tässä tutkimuksessa pienempi kuin hän oli olettanut. Myöskään paljon parjatulla jalkatilojen pienuudella ei ollut etukäteen oletettua vaikutusta.

Tutkimus ei käsitellyt häiriköinnin syitä. Tutkijat arvelevat kuitenkin, että lentokoneiden ja muiden julkisten tilojen suunnittelulla voidaan vaikuttaa ihmisten käytökseen. Heidän mukaansa tutkimustulos tulee oletusta, että huono käytös lisääntyy sellaisissa ympäristöissä, joissa ihmiset on näkyvästi jaoteltu eri luokkiin ja he kokevat tulevansa kohdelluiksi epätasa-arvoisesti.

Lentokoneiden kohdalla DeCelles ehdottaa ratkaisuksi sitä, että eri luokkien matkustajat ohjattaisiin sisään eri porteista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    5. 5

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    6. 6

      Lappi täräytti taas pohjat – suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Suomen MM-rallissa!

    7. 7

      Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

    8. 8

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    9. 9

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    10. 10

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    5. 5

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    6. Näytä lisää