Minna, Vilma, Miina

Matkat

Valikko

Finnair poisti pähkinäallergiasta kärsivän Emelien, 20, koneesta – ”Minä itkin”

Julkaistu:

Allergiat
Finnairin mukaan matkustajille ei voida taata 100-prosenttisen pähkinävapaata lentoa. Yhtiö pahoittelee tapahtunutta.
Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoo 20-vuotiaasta Emelie Bergistä, joka on jumissa lomamatkallaan. Suomessa asuva ruotsalaisnainen oli lähdössä kotimatkalle Kreikan Rodokselta torstaina, mutta Finnair ei päästänyt häntä paluulennolle pähkinäallergian takia.

Berg kertoo lehdelle olevansa niin allerginen pähkinöille, että hän voi saada allergisen reaktion pähkinöiden läheisyydessä. Kun Berg oli ilmoittanut asiasta lentokoneessa, miehistö oli hänen mukaansa kertonut tarvitsevansa kirjallisen todistuksen siitä, ettei koneessa olisi pähkinöitä myytävänä.

Finnairin lentoemännän kerrotaan sanoneen Bergille, että hänen voi itse päättää, ottaako riskin vai ei. Myöhemmin Bergiä kuitenkin kehotettiin poistumaan koneesta.

– Se oli kiusallista, ja minä itkin. Lentoemäntä sanoi, ettei minun kannattaisi lentää ollenkaan, kun olen niin allerginen, Berg kertoo haastattelussa.

Bergin mukaan muilla lentoyhtiöillä on tapana kuuluttaa, että kyydissä on pähkinöille allerginen matkustaja. Hän kertoo kolmen penkkirivin riittävän turvalliseksi välimatkaksi, ettei allergista reaktiota synny. Manti Väätäinen-Pereira Finnairin viestinnästä kuvailee tapahtumaa valitettavaksi.

– Toiset lentoyhtiöt tekevät järjestelyjä ja toiset eivät. Me emme pysty tällä hetkellä tekemään erikoisjärjestelyjä, emmekä takaamaan 100-prosenttisen pähkinävapaata lentoa, Väätäinen-Pereira sanoo.

Finnairin verkkosivuilla kerrotaan, ettei yhtiö voi kontrolloida mitä muut matkustajat tuovat lennolle, tai tehdä järjestelyjä esimerkiksi matkustamokuulutusten suhteen.

– On lähdetty siitä, että halutaan taata kaikille hyvä matkustuskokemus. Myös kieliasiat on otettava huomioon. Entä jos joku ei ymmärräkään kieltoa siitä, että tietyillä riveillä ei saa syödä pähkinöitä? Väätäinen-Pereira kertoo.

Berg kertoo lentäneensä Rodokselle kreikkalaisella lentoyhtiöllä, josta hän oli puhelimitse pyytänyt, ettei lennolla myytäisi pähkinöitä. Bergin mukaan hän oli soittanut samanlaisen puhelun myös Finnairille.

Finnairilta kerrotaan, ettei soittoa pystytä vahvistamaan, mutta Bergin varauksessa ei ole ollut tietoa vakavasta allergiasta.

Berg on yhä Rodoksella poikaystävänsä kanssa. Aftonbladetin mukaan kotiinpaluu on kiireellistä, sillä diabetesta sairastava Berg tarvitsee insuliininsa Suomessa.

– Pahoittelemme tapahtunutta ja olemme valmiit maksamaan matkalipun hinnan takaisin matkustajalle. Tulemme jatkossa tarkastelemaan omia toimintatapojamme, Väätäinen-Pereira sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. 6

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    10. 10

      Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    9. 9

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. Näytä lisää