Leo

Matkat

Valikko

Jos haluat välttää jättikuljetuksen, älä aja tätä reittiä – kolonna matelee vain jopa 5–10 km/h

Julkaistu:

Biotuotetehdas
Itä- ja Keski-Suomen teillä liikkuu näinä iltoina ja öinä jättimäinen kuljetus.
Kuljetetaanko lavalla jättimäistä olutsäiliötä? Ei sentään. Kaksi poikkeuksellista ajoneuvoyhdistelmää – molemmat noin kahdeksan metrin levyisiä ja 8,6 metrin korkuisia – liittyvät tietysti poikkeukselliseen projektiin. Eli teräsrakenteiset säiliöt ovat matkalla Äänekoskelle rakenteilla olevalle biotuotetehtaalle.

Matka alkoi Lappeenrannasta tiistai-iltana. Ensimmäisen yön aikana ehdittiin Mikkelin pohjoispuolelle, Visulahden korkeuksille. Koska massiivinen kuljetus käytännössä estää kaiken muun liikenteen, tien päälle lähdetään vasta alkuillasta.

Reitti kohti Äänekoskea kulkee Varkauden, Pieksämäen ja Hankasalmen kautta.

– Torstaiaamuna ollaan varmaan jossain Pieksämäellä ja perjantaiaamuna ehkä Hankasalmella. Lauantain vastaisena yönä olemme sitten luultavasti perillä, kuljetuksista vastaavan Havatorin liikenteenohjaaja Juha Lehtola kertoo.

SAATTUEEN maksiminopeus voi maksimissaan nousta vapailla tieosuuksilla noin 60 kilometriin tunnissa. Mutta tällaiset pätkät ovat lyhyitä.

– Keskinopeus on vain 5–10 kilometriä tunnissa.

Matka tyssää varsinkin risteysalueilla, sillä jopa 45 metrin mittaiset kulkuneuvot eivät mahdu helpolla kääntymään.

– Veitsenterällä liikutaan. Kaikki risteykset on mitattu ennakkoon tarkasti, mutta ne ovat silti tiukkoja. Koko ajan mennään ahtaista paikoista, sanoo Ari Henriksson Havatorista.

Oma lukunsa ovat sähkökatkokset, joita matkan varrella joudutaan tekemään. Kuorma kun ei mahdu kulkemaan läheskään jokaisen sähkölinjan ali. Paikalliset sähköyhtiöt ovat mukana yhteistyössä, eikä katkoksista pitäisi tulla yli puolen tunnin mittaisia.

Muita tielläliikkujia varoittamassa on etuauto, joka kulkee jopa viisi kilometriä varsinaisten kuljetusten edellä.

– Huvin vuoksi ihmisiä ei kiusata. Kyse on turvallisuudesta. Joistakin autoilijoista puolenkin minuutin odotus tuntuu ikuisuudelta, toiset odottavat mielelläänkin puoli tuntia, Lehtola kertoo.

KORKEAMPIA kuljetuksia on nähty, samoin leveämpiä, mutta kaksi kappalepainoltaan noin 130 tonnin kuormaa, jotka reissaavat 353 kilometriä, on Suomen mittakaavassa tiettävästi ennätys. Saattoauto kulkee jopa kilometri edellä varoittamassa muita autoilijoita.

Tiistain vastaisena yönä Äänekoskelle saapui ulkomitoiltaan vieläkin suurempi kuorma. Havator toi työmaalle jopa 9,5 metrin korkuisen ja 8,7 metrin levyisen tynnyrimäisen haihduttimen. Kappalepainoa Teuvalta tuodulla kuormalla oli 110 tonnia.

Eivätkä jättikuljetukset tähän lopu.

– Pitkin kevättä on tulossa lisää lähes vastaavia kuormia Äänekoskelle eri puolilta Suomea.

Nyt matkalla olevat säiliöt on rakennettu Lappeenrannan Muukossa, Viafin Terästornin tehtaalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    10. 10

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    7. 7

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää