Petri, Pekka, Petra

Matkat

Valikko

Nämä valmismatkat ovat suomalaisten suosiossa ensi kesänä: ”Matkoja tarjolla enää vähän”

Julkaistu:

Suomalaisten ikisuosikit, Kreikka ja Turkki, ovat valmismatkailijoiden suosiossa myös ensi kesänä.
Valmismatkojen tarjonta tulevana kesänä on suurin piirtein samaa tasoa kuin viime vuonna vastaavana aikana, Suomen matkatoimistoalan liitto tiedottaa. Tiettyjen ajankohtien ja kohteiden osalta matkoja on tarjolla enää vähän, liitto kertoo.

Suomalaisten suosiossa kesäkaudella on vuodesta toiseen Eurooppa. Valmismatkojen kokonaistarjonnasta reilu 77 prosenttia kohdistuu tälle alueelle. Kreikka on Euroopan kohteiden kestosuosikki vuodesta toiseen. Sinne on tulevana kesänä tarjolla matkoja lähes yhdeksän prosenttia enemmän kuin viime kesäkaudella. Kaikista kesäaikana tarjolla olevista tämän alueen valmismatkoista yli 53 prosenttia suuntautuu Kreikkaan.

Muita suosittuja alueen kohteita ovat Espanja, Italia ja jo viime vuosina suosiotaan kasvattaneet Kroatia ja Malta.

Tarjonta Lähi-itään laskenut

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kohteisiin on tulevana kesänä tarjolla lähes 27 prosenttia vähemmän valmismatkoja kuin kesällä 2015. Turkki on alueen kohteista suosituin kohteen haasteista huolimatta. Alueelle suuntautuvista matkoista 96 prosenttia suuntautuu Turkkiin.

Valmismatkalaiset eivät juurikaan matkusta kesäkaudella kaukokohteisiin. Risteilyt sen sijaan kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta. Kesäaikaan suosittuja ovat Välimeren risteilyt.

Kesän 2016 TOP 10 -lista

1. Kreikka (175 618)

2. Turkki (79 871)

3. Espanja/Baleaarit/Kanaria (46 974)

4. Italia (23 237)

5. Kroatia (19 962)

6. Kypros (13 555)

7. Bulgaria (11 430)

8. Portugali/Madeira/Azorit (7 487)

9. Malta (5 479)

10. Itävalta (4 323)

Tilasto on koottu 1.4.-31.10.2016 koskevasta vapaa-ajan valmismatkatarjonnasta. Luvut koskevat ulkomaille suuntautuvia sarjatuotantoon perustuvia vapaa-ajan valmismatkoja lentäen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    4. 4

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    5. 5

      Ben Zyskowicz Suomen suuresta uudistuksesta: ”Moni pettyi”

    6. 6

      Eläkeläisten kahvihetki veneessä aiheutti pelastusoperaation Järvenpäässä: ”He eivät päässeet rantaan”

    7. 7

      Kiinnostaako seksi julkisella paikalla? Lue ensin nämä 7 kiusallista kokemusta ja mieti uudelleen

    8. 8

      Oululainen mies kuoli liikenneonnetto­muudessa – sora-auto kaatui ojan pohjalle, henkilöautot rusentuivat

    9. 9

      Linda Lampenius avautuu suuresta surustaan Eeva-lehdelle: ”Tuntui kuin sydän olisi revitty rinnastani irti”

    10. 10

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    7. 7

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    8. 8

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    4. 4

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    5. 5

      Ben Zyskowicz Suomen suuresta uudistuksesta: ”Moni pettyi”

    6. Näytä lisää