Manu, Manne, Immo

Matkat

Valikko

Haaveiletko edullisesta kevätmatkasta? Halvin kaupunkikohde löytyy läheltä

Edullista kevätbreikkiä etsivän kannattaa lähteä Pietariin.
Kaupunkilomalla saa nimittäin Forex Bankin uusimman listauksen mukaan eniten vastinetta juuri rajan takana. Kaupunki-indeksissä vertaillaan säännöllisesti eri kaupunkien todellista hintatasoa. Se kertoo, mitä lomailu kussakin kaupungissa maksaa verrattuna Helsinkiin.

– Pietari on kiinnostava viikonloppuloman kohde. Siellä kauniiseen arkkitehtuurin ja kaupungin historiaan tutustumisen voi yhdistää moderniin luksusshoppailuun, Forex Bankin maajohtaja Harri Andersson kertoo.

Edullista on listauksen mukaan myös Ho Chi Minhin kaupungissa Vietnamissa ja Manilassa, Filippiineillä.

Listauksen kallein kohde on sen sijaan Geneve. Yhdysvalloissakin hinnat ovat korkeita: New York, Miami, San Francisco, Los Angeles ja Chicago mahtuvat kaikki kevään indeksin kalleimpaan kymmenikköön.

Valuuttakurssien ohella kaupunki-indeksissä otetaan huomioon kaupungin hintataso lomalaisen tavallisen kulutuksen kannalta. Hotellien hintatiedot on saatu Trivago-sivustosta.

Edullisimmat kaupunkikohteet Forex Bankin kaupunki-indeksin mukaan:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Myrsky katkoo puita ja sähkölinjoja Savossa – lentopallon Mestaruusliigan ottelu keskeytyi Siilinjärvellä

    3. 3

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    4. 4

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    5. 5

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    6. 6

      Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

    7. 7

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    8. 8

      Omakotitalo roihuaa Haminassa – silminnäkijä: ”Savupatsas yli kilometrin korkea”

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Mitkä sääret! Anna-Maija Tuoko taipui dramaattiseen tangoon huimaavissa halkioissa – ”Taitoa, latausta ja jopa taikaakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    9. 9

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Myrsky katkoo puita ja sähkölinjoja Savossa – lentopallon Mestaruusliigan ottelu keskeytyi Siilinjärvellä

    3. 3

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    4. 4

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    5. 5

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    6. Näytä lisää