Joni, Joonas, Jouni

Matkat

Valikko

Pirjo, 68, lähti maailmalle eläkkeellä – ”Nainen, joka on pyörittänyt perhettä 30 vuotta, ei ihan pienestä hätkähdä”

Vapaaehtoistyö
Yhä useampi seniori lähtee vapaaehtoistyöhön ulkomaille.
Kiinnostaisiko sinua tutustua vieraaseen kulttuuriin ja tehdä samalla jotain hyödyllistä? Meri Paunonen Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:stä kertoo, että heidän kauttaan työleireille ja pitkäaikaisprojekteihin lähtee kasvavissa määrin yli 55-vuotiaita ihmisiä. Vuonna 2015 kaikista lähtijöistä 12 prosenttia oli yli 55-vuotiaita.

– Työleirit kestävät kahdesta neljään viikkoa ja pitkäaikaisvapaaehtoisuus 1–12 kuukautta. Viime vuonna vanhin pitkä-aikaisvapaaehtoisemme oli 74-vuotias, Paunonen kertoo.

Vanhempaa väkeä on lähtenyt monenlaisiin projekteihin niin Islantiin, Peruun, Mongoliaan, Iso-Britanniaan, Thaimaahan kuin Yhdysvaltoihin.

– Erilaiset ympäristöprojektit ovat kiinnostaneet senioreita eniten. Moni on halunnut tehdä ruumiillista työtä. Myös opetustehtävät ovat olleet suosittuja.

Elämänkokemus hyödyksi

Paunonen kannustaa vanhempia ihmisiä mukaan vapaaehtoistyöhön. Ikä ei ole este, vaan tuo mukanaan monia arvostettavia asioita.

– Seniorikansalaisten elämänkokemus on vapaaehtoistyössä vain hyödyksi. Esimerkiksi nainen, joka on pyörittänyt perhettä kolmekymmentä vuotta, ei ihan pienestä hätkähdä, Paunonen kuvailee.

Paunoselle on tullut vain positiivista palautetta siitä, että leireillä on kaiken ikäisiä ihmisiä. Pariskunnat voivat lähteä myös yhdessä vapaaehtoistyöhön. Välillä tarjolla on työleirejä, joissa kaikki osanottajat ovat yli 50-vuotiaita. Vapaaehtoisille on iästä riippumatta samanlaiset vaatimukset. Vähintään englanniksi on tultava toimeen.

– Pitää olla avoin, sopeutumiskykyinen ja pystyä näkemään asioita erilaisista näkökulmista.

Apuna Portugalissa

Pirjo Mattila, 68, oli keväällä 2015 kolme viikkoa Portugalin Cascaissa tekemässä vapaaehtoistyötä. Hän lähti sinne kymenlaaksolaisen KuuRet55+ -yhdistyksen kautta, joka kehittää senioreiden kansainvälisiä vapaaehtoistyömahdollisuuksia. KuuRet55+ on saanut EU-rahoitusta.

– Teimme monenlaisia töitä. Autoimme vanhusten ja kehitysvammaisten toimintakeskuksissa. Lisäksi keräsimme roskia ja istutimme kasveja, Mattila kertoo.

KuuRet55+-projektiin liittyi myös kulttuurivaihtoa. Syksyllä 2014 kuusi portugalilaista senioria tuli Kymenlaaksoon tekemään vapaaehtoistyötä. Keväällä 2015 kuusi suomalaista meni puolestaan Portugaliin.

– Meillä oli mukana ainekset myös karjalanpiirakoita ja sienipiirakoita varten. Teimme niitä maisteltaviksi toimintakeskuksiin ja portugalilaisille vapaaehtoisille, Mattila sanoo.

Mattila voisi hyvinkin kuvitella lähtevänsä uudestaan jonnekin päin maailmaa auttamaan.

– Vapaaehtoistyöjakso oli todella positiivinen kokemus. Olen kiitollinen, että siihen oli mahdollisuus.

Astetta vaativampaan työhön

Punaisen Ristin avustajareservi on yksi mahdollisuus, jos ulkomailla auttaminen eläkepäivillä alkaa kiinnostaa aivan toden teolla. SPR ei kuitenkaan lähetä maailmalle vapaaehtoisia, vaan avustustyöntekijät solmivat SPR:n kanssa työsuhteen. Avustustyöntekijöiden peruskurssille voi hakeutua 25–65-vuotias.

– Ikä ei ole meillä rasite. Viime vuonnakin kentällä on ollut useita yli 60-vuotiaita, Lotta Vallaskangas SPR:stä kertoo.

SPR lähettää avustustyöntekijöitä lyhyille jaksoille katastrofialueille sekä pidempiin kehitysyhteistyöprojekteihin.

– Perusvaatimuksia ovat työtehtäviä vastaava koulutus, työkokemus sekä englannin kielen taito. Eniten meille hakeutuu sairaanhoitajia ja lääkäreitä, mutta mukana on myös esimerkiksi sähkö- ja rakennusmiehiä ja logistiikan ammattilaisia, Vallaskangas kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    3. 3

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    7. 7

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    8. 8

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    9. 9

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    10. 10

      Raju tulipalo aiheuttaa savuhaittaa Vantaalla – liekit tallentuivat dramaattiselle videolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    3. 3

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. Näytä lisää