Verneri

Matkat

Sydney on muutakin kuin oopperatalo: Australiassa 40 vuotta asunut Satu kertoo matkavinkit kaupunkiin

Julkaistu:

Sydneyssä on nähtävää viikoiksi. Suomalainen Satu Beverley esittelee kotikaupunkiaan.
Sydneyssä, Australian suurimmassa kaupungissa, on asukkaita lähes saman verran kuin Suomessa. Ruuhkaisen miljoonakaupungin sijaan Sydney on kuin kokoelma toisiinsa kiinni kasvaneita pikkukyliä täynnä omakotitaloja, sillä valtaosa australialaisista vierastaa edelleen kerros- ja rivitaloja.

Sydneyn keskustassa on modernien pilvenpiirtäjien keskelle jätetty tilaa myös puistoille. Julkinen liikenne toimii hyvin ja monet keskeisimmät nähtävyydet tavoittaa kävellen.

Yli 40 vuotta Sydneyssä asunut Satu Beverley suosittelee tutustumaan Sydneyn rantoihin julkisen liikenteen edullisilla lautoilla, jotka lähtevät oopperatalon kupeesta Circular Quay:n lauttalaiturista.

– Watson Bayssa on Doyles-kalaravintola, joka on vuonna 1885 avattu ja jo viidennessä polvessa toimiva perheyritys.

Beverley suosittelee lauttamatkaa myös Manlyn alueelle, jonka Corso-kävelykatu kahviloineen, pubeineen ja kauppoineen on vilkas niin päivällä kuin illalla. Corson kummassakin päässä on uimarannat, joista sataman puoleinen ranta sopii niille, joiden mielestä meren aavan ulapan aallot tuntuvat liian pelottavilta.

– Yksi iltaelämän keskus on Kings Cross, joka tunnetaan Sydneyn punaisten lyhtyjen alueena. Alueen baareissa on myös taidokkaiden drag queen -artistien esityksiä. Pimeällä ei kannata lähteä Kings Crossin sivukujille, Beverley vinkkaa.

Sydneyn lukuisista museoista Beverleyn suosikki on nykytaiteen museo (Museum of Contemporary Art Australia), jonka yläkerran kahvilassa on kohtuulliset hinnat ja upeat maisemat.

Hyvällä säällä mainio päiväretkikohde on Siniset vuoret (Blue Mountains), joiden sinisävyn kerrotaan johtuvan alueen lukuisista eukalyptuspuista. Sinisille vuorille pääsee Sydneystä autolla tai junalla Katoomban pikkukaupunkiin, josta pääsee liikkumaan nähtävyysalueille vaikkapa hop on hop off -bussin kyydissä.

Sinisten vuoren retkelle kannattaa varustautua hyvillä jalkineilla, sillä valittavana on useita eritasoisia sademetsän siimeksessä vuoren rinteillä ja laaksossa mutkittelevia kävelyreittejä.

Sinisten vuorien suosituin turistikohde on Echo Point Katoomba, josta avautuu huikea näkymä erikoiseen Three Sisters -kalliomuodostelmaan, joka Australian alkuperäisasukkaiden legendan mukaan kuvaa kolmea kiveksi muuttunutta sisarusta.

Scenic World tarjoaa mahdollisuuden ihailla maisemia niin kävelyreiteillä kuin maisemahissinkin kyydissä. Lähes pystysuoraa vuorenrinnettä kulkeva juna on todellinen vuoristorata.

Kissanystävien ykköskohde on Surray Hillsin kaupunginosassa lähellä päärautatieasemaa sijaitseva heinäkuussa 2015 avattu Catmosphere-kissakahvila, jonne kannattaa mennä kissojen eikä kahvin vuoksi. Ajanvaraus tunnin sessioon kissojen tai kissanpentujen kanssa on suositeltavaa.

Sydneyssä on useita eläintarhoja, joissa pääsee paitsi lähelle myös kosketusetäisyydelle Australian monipuolista eläinmaailmaa. Useimmissa eläintarhoissa saa silittää koalaa tai rapsuttaa ja ruokkia kenguruita sekä ohjatuissa tuokioissa koskettaa matelijoita. Esimerkiksi Featherdalen eläintarha on pienestä koostaan huolimatta monipuolinen ja elämyksellinen.

Runsaan ravintolatarjonnan joukosta löytyy myös suomalaisia makuja. Sydneyssä yli kymmenen vuotta asunut ja pari vuotta omaa ravintolaa isännöinyt keittiömestari Pasi Petänen on saanut arvostetun Chef of the Year 2016 -palkinnon.

Petäsen ravintola Cafe Paci on sisustukseltaan tasaisen harmaa kuin syksyinen Suomi. Värit löytyvät innovatiivisen usean ruokalajin menuun taidokkaasti rakennetuista annoksista. Viikonloppuina ravintolaan on ollut syytä tehdä pöytävaraus. Petänen etsii parhaillaan uutta paikkaa ravintolalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Natsit tappoivat newyorkilaisen Nancyn sukulaiset – ”Soihtujen kantamien tuo minulle kylmät väreet”

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    7. 7

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Näyttelijä joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi keskellä Lontoota – ohikulkija viilsi saksilla päähän: ”Verta oli kaikkialla”

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Natsit tappoivat newyorkilaisen Nancyn sukulaiset – ”Soihtujen kantamien tuo minulle kylmät väreet”

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. Näytä lisää