Ritva

Matkat

Valikko

Nepalissa viehättää aitous – ”Maailman paras paikka vaeltaa”

Julkaistu:

nepal
Matkailualan ammattilainen Kalle Viira toivoisi turistien matkustavan nyt Nepaliin.
– Kyseessä on maailman paras paikka vaeltaa, Kalle Viira Faralongista perustelee.

Viime huhtikuu oli Nepalille synkkää aikaa. Poikkeuksellisen voimakkaassa maanjäristyksessä menehtyi 8 900 ihmisiä. Tämän lisäksi maanjäristyksessä tuhoutui kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, kuten Dharaharan torni Kathmandussa. 1800-luvulla rakennettu torni oli yksi kaupungin maamerkeistä.

Myös Langtangin tunnettu vaellusreitti kärsi tuhoista. Tulonmenetyksiä tuli myös, koska monet matkatoimistot peruivat matkoja maahan.

Vallusreitit kunnossa

Neljä kuukautta maanjäristyksen jälkeen maan viranomaiset tiedottivat, että maan nähtävyyksillä ja vaellusreiteillä voi kulkea taas turvallisesti.

Vaellusreittien lisäksi myös tuhoista kärsineitä majoituskohteita korjattiin, Telegraph kirjoitti tuolloin. Korjauksissa painotettiin rakennusten turvallisuutta jatkossa.

Teitit kulkevat kylien läpi

Köyhyydestä kärsivässä maassa vuorikiipeily ja vaellusretket ovat tärkeitä tulonlähteitä. Viiran mukaan paras tapa auttaa paikallisia onkin matkustaa maahan, jossa matkailija saa kokea uskomattoman luonnon kauneutta.

Viira suosittelee kokeilemaan esimerkiksi Annapurnan vuoristoa, jonka vaellusreitit tunnetaan yksinä maailman klassisimpina. Annapurnalla vierailee vuosittain noin 100 000 turistia.

Vaellusmatkat sopivat kaikenkuntoisille, sillä valittavana on eri tasoisia reittejä helposta äärimmäisen vaativaan.

Nepalissa viehättää aitous, Viira kertoo.

– Vaellusreitit kulkevat paikallisten kylien läpi ja mukana ovat paikalliset ammattitaitoiset oppaat. Ihmiset siellä ovat äärettömän avuliaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

    3. 3

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    4. 4

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    5. 5

      WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

    6. 6

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    7. 7

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    8. 8

      Clinton hyökkäsi rajusti Trumpia vastaan – ”Jotkut jopa kiistävät asioita, jotka näemme omilla silmillämme”

    9. 9

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    10. 10

      Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    6. 6

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    7. 7

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    8. 8

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    9. 9

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    10. 10

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

    3. 3

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    4. 4

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    5. 5

      WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

    6. Näytä lisää