Soini, Veini

Matkat

Tällä alalla muita paremmat työllisyysnäkymät – taloustilanne ei ole vaikuttanut

Julkaistu:

matkaopas
Matkaoppaiden työllisyysnäkymät ovat paremmat kuin keskimäärin muilla aloilla.
Vaikea taloudellinen tilanne ei kokeneen matkaopaskouluttajan mukaan ole vähentänyt suomalaisten matkustushalukkuutta. Päinvastoin, juuri nyt suomalaiset haluavat purkaa paineita kotimaansa taakseen jättämällä.

– Kun maassa ei ole 90-luvun laman kaltaista älytöntä määrää työttömyyttä, matkailu ei notkahda. Suomalaiset haluavat hengähdystauon viikoksi tai kahdeksi. Hirveän hyvinä taloudellisina aikoina rahaa laitetaankin vaikkapa kesämökkiin, mikä on meiltä pois, Aurinkorannikon Matkaopaskoulun operation Manager Mikka Petteri Aitto-Oja kertoo Ilta-Sanomille.

Siksi myös matkaoppaille on nyt töitä, Aitto-Oja sanoo. Ensi syksynä Aurinkorannikon Matkaopaskoulu kouluttaa tulevia oppaita Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa. Koulutus kestää kaksi kuukautta.

Tutkija Jouni Nuppponen ELY-keskuksesta vahvistaa, että matkaoppaiden työllisyysnäkymät ovat paremmat kuin muualla.

–  Tilanne on huomattavasti parempi kuin keskimääräisesti ammateissa tällä hetkellä. Työttömiä oli viime vuonna keskimäärin 207 kuukaudessa, kun taas avoimia työpaikkoja oli keskimäärin 99 kuukautta kohden. Tilanne ei ole ollenkaan huono, Nupponen sanoo.

Opas tuo turvaa

Matkailun arkipäiväistyminen ei ole vähentänyt matkaoppaiden tarvetta, 15 vuotta matkaoppaita kouluttanut Aitto-Oja huomauttaa.

– Moni sanoo, ettei tarvitse matkaopasta. Mutta mielipide muuttuu, kun jotakin sattuu. Kummasti silloin otetaan yhteyttä oppaaseen.

Jonkin verran matkaoppaan työ on kuitenkin vuosien varrella muuttunut. Siinä missä matkaopas oli aiemmin ennen kaikkea viihdyttäjä, nykyään hän on ennen kaikkea ongelmanratkaisija.

– Kun asiakas tulee kohteeseen, hän haluaa että opas luo hänelle turvallisuudentunteen vieraassa ympäristössä. Opas on se, joka ratkoo asiat, jos taivaalle tulee pilviä, Aitto-Oja sanoo.

Stresssinsietokyky tarpeen

Aitto-Ojan mukaan suurin osa oppilasta on reilu 20-vuotiaita. Elämänkokemuksen tuomat ominaisuudet, kuten hyvä stressinsietokyky, pitkä pinna ja odottamattomien tilanteiden hallinta tulevat kuitenkin tarpeeseen.

– Kun nuori ymmärtää vaatimuksemme, heistä tulee tosi hyviä. Moni tulee alalle pariksi vuodeksi ja lähtee sitten kouluttautumaan eteenpäin tai täysin uudelle alalle.

– Tällä alalla ei kelloon katsota. Se pärjää, joka näkee tämän elämäntapana, ei työnä. Matkaopasta voidaan tarvita mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Jos kaipaa järjestelmällistä ja tarkasti aikataulutettua elämää, on lähtökohtaisesti vaikea ajatella, että sopisi matkaoppaaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    6. 6

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    7. 7

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    10. 10

      Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    6. Näytä lisää