Usko

Matkat

Valikko

Kyläkauppias Sampo järkyttyi Thaimaan-lomallaan – ”Itse laittaisin tällaisen melkein boikottiin”

Thaimaa
Kyläkauppias Sampo Kaulanen lomailee parhaillaan Thaimaassa.
Thaimaan Khao Lakissa ja Phuketissa lomaileva Kaulanen vinkkaa, mitä suomalaisten suosikkikohteissa kannattaa hänen mielestään tehdä.

1. Ota skootteri alle

Thaimaassa Kaulanen on nauttinut etenkin skootteriajeluista, jotka ovat suuntautuneet pois turistivirtojen luota.

– Skootterilla olemme päässeet enemmän paikallisten pariin. Kauempaa on löytynyt myös kivempia rantoja, joissa on vähemmän tungosta, Kaulanen iloitsee.

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuminen on tosin vienyt aikansa.

– Paikalliset huomioivat onneksi turistit hyvin. Lakia kannattaa kyllä täälläkin noudattaa. Itse sain sakot, kun ajokortti jäi hotellille.

2. Ladyboy-esitykset

Paikallinen yöelämä on tullut Kaulaselle jo tutuksi, vaikka hän viihtyykin paremmin Khao Lakin rauhallisilla rannoilla.

– Kävimme muutaman päivän visiitillä Phuketin Patong Beachilla. Jos olisin 10–15 vuotta nuorempi, siellä olisi ollut kivaa, Kaulanen naurahtaa.

Kaulanen on lomallaan kuitenkin nähnyt varsin rohkeita näytöksiä Patong Beachin ravintoloissa.

– Suosittelen käymään katsomassa ladyboy-esityksiä. Rahoistaan siellä pääse kyllä helposti eroon. Oluesta pyydettiin ensin 900 bahtia, mutta pienen tinkimisen jälkeen hinta putosi 200 bahtiin.

200 bahtia vastaa euroissa noin viittä euroa.

3. Kokeile makuelämyksiä

Paikalliselta torilta tavoitettu kyläkauppias on kokeillut ennakkoluulottomasti thaimaalaisia ruokia. Kaulanen on syönyt rohkeasti myös eksoottisia herkkuja, kuten friteerattuja matoja ja sirkkoja.

– Maku oli erikoinen. Eivät ne erityisen hyvältä maistuneet, eniten maistui soija ja suola, Kaulanen sanoo.

Thaimaalaisia makuja rakastava kyläkauppias suosittelee lähtemään myös ravintolaan kauemmas turistikeskuksista.

– Kannattaa kokeilla paikallisten suosimia ravintoloita. Hinnat ovat huokeammat, eikä ruoka ole massatuotantoa.

Norsuista jäi paha mieli

Aivan kaikki Thaimaan matkaajaan ei ole tehnyt vaikutusta. Kaulanen jättäisi Thaimaan lomallaan väliin muun muassa norsulla ratsastamisen.

– Kävimme katsomassa norsuja ja kahlituista eläimistä jäi paha mieli. Itse laittaisin tällaisen melkein boikottiin, Kaulanen sanoo.

Myös joidenkin vanhempien miesten tapa vikitellä nuoria thaityttöjä saa Kaulaselta tyrmäyksen.

– Se oli vähän ällöttävää. Phuketissa seksiturismiin törmäsi, mutta täällä Khao Lakissa en ole sitä nähnyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    2. 2

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      Syyte karmeasta velanperinnästä Kuopiossa – uhri soitti ase ohimolla äidilleen

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. 6

      Asuntomarkkinoille on tullut kokonaan uusi ryhmä – ja se on valmis maksamaan ”kohtuuttomankin” paljon

    7. 7

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    8. 8

      Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

    9. 9

      Itsensäpaljastaja järkytti nuoren naisen Helsingin Herttoniemessä – ”Oli touhut pahasti kesken”

    10. 10

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    10. 10

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    2. 2

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      Syyte karmeasta velanperinnästä Kuopiossa – uhri soitti ase ohimolla äidilleen

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. Näytä lisää