Leevi

Matkat

Tämän hetken trendikohteet sijaitsevat saarilla – tämä seikka niitä yhdistää

Julkaistu:

Etsitkö vinkkejä Matkamessuille? Viikonloppuna järjestettävien messujen aikana kannattaa pitää silmällä erityisesti seuraavia nousevia trendikohteita.
Etenkin tunnelmalliset ja lämpimät saarikohteet, kuten Puerto Ricon San Juan, Kreikan Rodos ja Chania, sekä Indonesian Jakarta, ovat herättäneet huomattavasti mielenkiintoa viime vuoden aikana.

Matkahakukone momondo.fi listasi suomalaisten mielestä tämän hetken kuumimmat matkakohteet.

– Yksi syy etenkin rentouttavien rantakohteiden suosion nousuun voi olla se, että viime kesä oli verrattain kolea. Lisäksi monia trendikohteista yhdistää se, että ne ovat vielä hieman vähemmän tunnettuja ja koettuja, eli uutuus selkeästi kiehtoo suomalaisia, selittää momondon Suomen maajohtaja Minttu Oramaa.

– On myös mielenkiintoista nähdä että esimerkiksi Gazipasan, eli Alanyan lähimmän lentokentän, suosio on noussut, kun taas Antalyan suosio on laskenut, Oramaa sanoo.

Vuodesta 2014 vuoteen 2015 eniten suosiotaan ovat kasvattaneet nämä suosikkikohteet (suluissa kasvun määrä):

1. San Juan, Puerto Rico (168 %)

2. Rodos, Kreikka (112 %)

3. Jakarta, Indonesia (64 %)

4. Gazipasa, Turkki (48 %)

5. Catania, Italia (47 %)

6. Dubai, Arabiemiirikunnat (45 %)

7. Marrakech, Marokko (45 %)

8. Chania, Kreikka (45 %)

9. Burgas, Bulgaria (45 %)

10. Napoli, Italia (44 %)

Alkuvuoden 2016 suosikkikohteet entistä kaueampana

Kun vuonna 2015 suomalaisten suosituimmat kohteet keskittyivät pääosin Eurooppaan, alkuvuoden 2016 suosituimpien listalle on nousemassa yhä useampi kaukokohde. Ykköskohde Bangkokin lisäksi myös Phuket on noussut suomalaisten haetuimpien kohteiden listalle.

Yhdysvalloista kiinnostaa New Yorkin ohella myös vauhdikas ja lämmin Miami. Myös hohdokas Dubai on noussut kymmenen haetuimman kohteen joukkoon.

– Ennakkotietojemme mukaan moni jo aiemmin suosiossa ollut kohde kuuluu edelleen haetuimpiin kohteisiin vuonna 2016. Esimerkiksi Malaga, Lontoo, Barcelona ja Berliini ovat klassisina lomakohteina säilyttäneet suosionsa, Oramaa kertoo.

– Tänä vuonna suomalaiset hakevat kuitenkin myös entistä enemmän uusia kokemuksia, ja kymmenen haetuimman kohteen listalla on jopa neljä täysin uutta kohdetta.

Alkuvuoden 2016 haetuimmat kohteet (suluissa sijoitus koko vuoden 2015 haetuimmissa kohteissa):

1. Bangkok, Thaimaa (4.)

2. Malaga, Espanja (1.)

3. New York, USA (7.)

4. Phuket, Thaimaa (uusi)

5. Miami, USA (uusi)

6. Dubai, Arabiemiirikunnat (uusi)

7. Las Palmas, Espanja (uusi)

8. Lontoo, Iso-Britannia (3.)

9. Barcelona, Espanja (2.)

10. Berliini, Saksa (5.)

Matkahakujen kasvu on laskettu vertaamalla vuoden 2014 ja 2015 hakuja 150 suosituimman kohteen kesken. Prosenttiluvuissa on otettu huomioon momondon kasvu Suomen markkinoilla. Vuoden 2016 suosituimpien kohteiden tiedot perustuvat momondo.fi:n kautta 1.1.2016–3.1.2016 ajalla haettuihin lentoihin, joiden matkustusajankohta on 1.1.2016–31.12.2016 välillä.

Artikkelia korjattu 20.1. klo 10.47. Vaihdettu Alanyan lähin lentokenttä Gazipasaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    3. 3

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    4. 4

      Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

    5. 5

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    8. 8

      Presidentti Niinistö Turun hyökkäyksestä: ”Järkyttävä ja raukkamainen teko”

    9. 9

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    10. 10

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    3. 3

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    4. 4

      Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

    5. 5

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    6. Näytä lisää