Joni, Joonas, Jouni

Matkat

Valikko

Joonas, 26, koodasi palvelun, jota jokainen junamatkustaja tarvitsee: ”Ajattelin, että tämä on tehty aiemminkin, mutta ei”

Espoolaisopiskelijan tekemä nettisivu näyttää, koska junasi lähtee asemalta oikeasti. Tämän jälkeen et seisoskele turhaan pakkasessa.
Monelle junamatkustajalle tuttu tilanne: Aseman näyttötaulu osoittaa, että juna ei lähdekään silloin kuin sen pitäisi.

Mutta mitä jos näkisit tämän näyttötaulun jo etukäteen vaikkapa kännykässä? 26-vuotias Joonas Rouhiainen koodasi palvelun, josta on hyötyä jokaiselle junamatkustajalle. Nettisivu näyttää kaikkien Suomen juna-asemien lähtevät junat ja niiden lähtöajat – reaaliaikaisesti.

Näkymä on siis sama, joka näkyy juna-asemien näyttötauluilla. Mutta nyt sen voi nähdä tietokoneen tai tv:n ruudulla tai vaikkapa kännykässä. Junat.net-palveluun pääset tästä.

Rouhiainen kertoo itsekin hämmästyneensä, ettei kyseistä palvelua ollut vielä olemassa.

– Ajattelin, että tämä on tehty aiemminkin, mutta ei sitä sitten ollut, joten piti tehdä itse.

Hän teki sen parissa viikonlopussa täysin harrastepohjalta ja aluksi ainoastaan omaksi ilokseen – tosin tyttöystävän pyynnöstä.

– Ostettiin uusi telkkari meidän kämppään ja tyttöystäväni kovasti toivoi, että minä koodaisin siihen aikataulut näkyviin jollakin tavalla. Niin että siitä näkisi aamulla helposti viereiseltä asemalta menevät junat.

Alun perin tämä projekti näyttikin vain Leppävaaran junia. Se palveli kyseisen aseman lähellä asuvaa Rouhiaista ja tyttöystävää.

– Sitten ajattelin, että samalla vaivalla siinä voisi myös valita aseman. On se näköjään sitten ollut muillekin hyödyksi.

Palvelulle on ollut kysyntää. Rouhiaisen mukaan viimeisen kuukauden aikana sivulla on ollut 15 000 istuntoa, vaikka hän ei ole sitä mainostanut muille kuin Facebook-kavereilleen.

– Etenkin kun tuli näitä lumisempia säitä, niin yllättäen aika paljon jengiä eksyi tälle sivulle.

Rouhiainen on Aalto-yliopiston opiskelija, jonka informaatioverkostojen opinnot ovat loppusuoralla. Samalla hän työskentelee web-palvelujen parissa, joten tämäkin vapaa-ajalla tehty viikonloppuprojekti liippaa läheltä hänen omaa alaansa.

– Me koodarithan nyt olemme vähän tällaisia, että on kaikkia harrasteprojekteja viikonloppuisin. Toiset tykkää soitella kitaraa ja väritellä värityskirjoja, minä koodailen nettisivuja.

Nettisivun näyttämät junien kulkutiedot perustuvat Liikenneviraston Digitraffic-rajapinnasta haettuun avoimeen dataan. Junat.net saattaakin tietää junan myöhästymisestä jo ennen aseman fyysistä aikataulunäyttöä. Mutta toisaalta joskus esimerkiksi poikkeukselliset raiteenvaihdot eivät päädy nettiin asti. Myöhästymisarviot ovat Liikenneviraston järjestelmän laskemia aikoja.

Rouhiaisen mukaan konsepti on yksinkertainen eikä siinä ole juuri teknisiä ihmeitä tehty.

– Itsehän tein siihen aika vähän. Eli ainoastaan näytän sen sellaisessa kivassa muodossa.

Esimerkiksi VR:n verkkosivut eivät näytä tätä informaatiota minkäänlaisessa muodossa. Junat.netin salaisuus onkin juuri sen yksinkertaisuus, helppous ja reaaliaikaisuus.

– Oikeasti käyttäjä haluaa vain tiedon mahdollisimman simppelinä. Eli hän avaa sivun ja näkee sen siinä heti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    2. 2

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    6. 6

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    7. 7

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    8. 8

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    9. 9

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    10. 10

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    2. 2

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    6. Näytä lisää