Alvar, Auno

Matkat

Kiinalaiset rynnistävät Lappiin – mikä parasta, he käyttävät muutamassa päivässä 500–1000 euroa

Julkaistu: , Päivitetty:

Turismi
Kiinalaisia käy Lapissa yhtä paljon kuin japanilaisia.
– Nyt on tapahtunut se läpimurto, jota on ennustettu jo pitkään ja jonka eteen on tehty kovasti töitä. Kiinalaiset ovat löytäneet Lapin ja Rovaniemen, iloitsee Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen.

– Kiinalaiset alkoivat rynnistää niin, että heitä käy määrällisesti jopa yhtä paljon kuin japanilaisia. Ja japanilaisten kanssa on tehty työtä jo 10–15 vuotta! Kärkkäinen kertoo.

Kiinalaisten saapumisen taustalla on kova markkinointityö muun muassa Finnairin ja Visit Finlandin kanssa.

Varsinainen käänne tapahtui joulukuussa. Napapiirillä sijaitsevan Joulupukin kammarin ja Joulupukin pääpostin tilastojen perusteella pelkästään joulukuussa kävi vähintään 40 000 kiinalaista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

500-1000 euroa muutamassa päivässä

Viime vuoden majoitustilastot ovat vielä kesken, mutta lokakuuhun mennessä kiinalaisille, taiwanilaisille ja hongkongilaisille oli kirjattu yhteensä 10 000 yöpymistä.

Mikä parasta, kiinalaiset käyttävät paljon rahaa, jopa 500–1 000 euroa, muutaman päivän mittaisen reissunsa aikana.

– Vaikka tuo tilasto on jo pari vuotta vanha, kiinalaisilla on kyllä ostovoimaa. Se näkyy esimerkiksi siinä, että he haluavat panostaa täällä totuttua enemmän privaattiohjelmapalveluihin ja ostaa retkiä pienemmille ryhmille, Kärkkäinen kertoo.

Kiinalaisten ostovoima on enemmän kuin tervetullutta sen jälkeen, kun venäläisten ostovoima alkoi hiipua.

– Tilastot laahaavat vähän perässä, mutta näyttää siltä, että kiinalaiset nousivat nyt yöpymisvuorokausissa kovien eurooppalaisten matkailumaiden rinnalle, Kärkkäinen kertoo.

Tyypillinen kiinalainen turisti saapuu Shanghain tai Pekingin alueelta ja viettää Lapissa muutaman päivän.

– Kiinalaiset suosivat kiertomatkoja. Esimerkiksi Rovaniemen Joulupukin kylän vierailuun yhdistetään mielellään jäänmurtajaretki Kemissä tai erilaisia safareita Saariselällä ja Ivalossa, Kärkkäinen kertoo.

Vasta alkusoittoa

Koska matka-aika on tyypillisesti lyhyt, siitä halutaan irti mahdollisimman paljon.

– Porot, lumi ja Joulupukki ovat tietysti ehdottomia, mutta lisäksi moni haluaa mahdollisuuden nähdä revontulia ja käydä koiravaljakkoajelulla, Kärkkäinen luettelee.

Ohjelmatoimistojen järjestämien reissujen aikataulut ovat tiukkoja, mutta niin ovat myös omatoimimatkailijoidenkin päivät täynnä ohjelmaa.

– Omatoimimatkailijoita on koko ajan enenevissä määrin. Siinä on vähän enemmän aikaa miettiä, että mitä seuraavaksi haluaa tehdä.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että kiinalaisten tulon suhteen ollaan vasta jonkin suuremman alussa.

– Kyllä tämä on vasta alkusoittoa talvimatkailulle. Nyt täytyy järjestää kuljetukset ja majoitusasiat niin, että tänne todellakin pääsee ja täällä on mahdollista majoittua. Ja retkiäkin pitää olla myytäväksi.

Lapsuuden unelma toteutui

– Rakastan tätä paikkaa! Lappiin tuleminen on ollut minulle unelma lapsuudesta saakka, kertoo Shihan Pu, joka kiertää Lappia kiinalaisen turistiryhmän kanssa viiden päivän ajan.

Napapiirillä sijaitsevaan Joulupukin kylään Pu tupsahti samaan seurueeseen kuuluvan Chien-Yi Chengin kanssa sunnuntaina hetkeä ennen pimeän laskeutumista. Sinisen hetken aikaan värit ovat utuisen puuteriset, ja lumipäällysteisten puiden täyttämä maisema on satumainen.

– Täällä on niin kaunista, kaikki on niin valkoista, Pu kuvailee.

Suomalainen luonto, sen viileä puhtaus ja kaiken ylle kietoutuva hiljaisuus ovat Pun mieleen.

Tulevilta päiviltä Pu odottaa suuria elämyksiä:

– Saan hiihtää, kokeilla pilkkimistä, ja ehkä myös näemme revontulia, Pu kertoo.

Joulupukin tapaaminen on myös yksi lapsuuden toiveista.

– Kuulin, että sinne on pitkät jonot, mutta toivon, ettei meidän tarvitse jonottaa kovin kauan. Minulla on hänelle myös toiveita.

Tanskassa asuva Pu käytti talvilomansa Lapin matkaan.

– Jos minulla olisi enemmän aikaa, olisin täällä pidempään, ehkä viikon verran, hän arvelee.

Mitä aiot kertoa tästä matkasta kiinalaisille ystävillesi?

– Ouh, sen, että täällä on tosi kylmää. Aivan jäätävää! nuori nainen nauraa, ja jatkaa valokuvien ottamista ilman hanskoja noin 20 asteen pakkasessa.

Juttua korjattu 12.1.2016 kello 13.14: Toisin kuin jutun alimpana näkyvässä kuvatekstissä aiemmin kerrottiin, kuvaa ei ole otettu Santaparkissa, vaan Joulupukin pajakylässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. 6

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    7. 7

      Prinssi Harry tapasi Melania Trumpin Kanadassa – Donald Trump hehkutti puolisoaan ylpeänä Twitterissä

    8. 8

      Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

    9. 9

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    10. 10

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. Näytä lisää