Mauri

Matkat

Helsinkiin avataan uusi luksushotelli – tarjolla jotakin myös peruskansalaiselle

Julkaistu:

Helsinkiin avataan uusi luksushotelli kesällä 2017. Hotellin odotetaan paikkaavan korkeatasoisen majoituksen kysyntää kaupungissa.
Uusi hotelli on osa Kämp Groupin mittavaa hanketta, joka investoi yhteensä 200 miljoonaa euroa Helsingin hotelliliiketoiminnan kehittämiseen ja nostamiseen kansainväliselle tasolle.

– Kyseessä on klassinen mutta samaan aikaan nykyaikainen ja moderni luksushotelli. Helsinki tarvitsee lisää luksuskapasiteettia, toimitusjohtaja Laura Tarkka Kämp Groupista sanoo.

Hotelli sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, vanhan kirkkopuiston kupeessa Yrjönkatu 13:ssa. Sen sisustus suunnitellaan palkitun ruotsalaissuunnittelijan Erik Nissen Johanssenin johdolla.

Kaksi eri kiinteistöä

Alun perin asuinkäyttöön valmistuneen rakennuksen juuret juontavat 1840-luvulle ja nyt paikallaan olevan kokonaisuuden ensimmäinen osa valmistui 1890. Hotelli käsittää kaksi eri kiinteistöä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Niiden rakenne sopii hyvin majoituskäyttöön kehitettäväksi, CapMan Real Estaten Juhani Erke kertoo.

Uudessa hotellissa tulee olemaan 150 huonetta, ravintola, coctail-baari sekä sisäpihan talvipuutarha.

Hotellin spasta suunnitellaan uima-altaineen ja hoitoloineen aluetta, joka vastaa myös Helsingissä asuvien tarpeisiin.

– Tarjoamme luksusta kaikkien arkeen, Tarkka sanoo.

Hotelli työllistää valmistuttuaan sata henkeä

Rakennuttajakonsulttina toimii Ramboll CM Oy ja arkkitehtisuunnittelusta Arkval Arkkitehdit Oy. Kiinteistöt siirtyvät ennen remonttia CapMan Nordic Real Estate –rahaston omistukseen.

Uuden hotellin remontti alkaa tammikuussa 2016.

Hotelli ravintoloineen työllistää valmistuttuaan vakituisesti sata henkeä ja rakennusvaiheen aikana yhteensä noin 200 henkeä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

  6. 6

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  7. 7

    Selvitys: Suomessa syntyneitä tyttöjä on viety ympärileikattavaksi ulkomaille

  8. 8

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  9. 9

    Suojelupoliisi raskaiden ajoneuvojen kuvaamiseen liittyvästä uutisoinnista: Tiedossa ei rekkoihin liittyvää uhkaa

  10. 10

    Suomesta ulkomaille ympäri­leikattavaksi viety tyttö kokemuksestaan: ”Se oli ylimääräinen, kivulias toimenpide”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  6. 6

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  7. 7

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  8. 8

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  9. 9

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  10. 10

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

  6. Näytä lisää