Minna, Vilma, Miina

Matkat

Valikko

Kuvat: Hylätyssä lasten mielisairaalassa aika on pysähtynyt – paikalla oli pelottava maine

Julkaistu:

hylätyt paikat
New Yorkissa asuva Will Ellis, 26, on vanginnut kuviinsa hylätyn mielisairaalan, Caters News Agency uutisoi.
Rocklandin maakunnassa sijaitseva Rockland Psychiatric Center näyttää kuvissa siltä kuin aika olisi pysähtynyt parinkymmenen vuoden taakse.

Vuonna 1927 rakennettu sairaala toimi mielenterveysongelmista kärsivien lasten hoitolana 1970-luvuille asti. Viimeisinä vuosinaan sairaala oli muussa käytössä.

Rapistuneet maalit ja pölyä keränneet patjat kertovat oman tarinansa paikasta, joka hylättiin vuonna 2008.

Sairaala oli alueen suurin työnantaja, mutta paikallisten keskuudessa sairaalalla oli myös pelottava maine. Todelliset kauhut tapahtuivat kuitenkin rakennuksen sisäpuolella. Rockland Psychiatric Centerin hoitomenetelminä käytettiin muun muassa insuliinikoomaterapiaa, sähkösokkeja ja lobotomiaa.

Toisen maailmansodan aikaan sairaalaa vaivasi pätevän henkilökunnan puute: 300 potilasta kohden sairaalassa oli vain yksi psykologi.

Alueella on myös hautapaikat yli 1600 potilaalle. Mielenterveysongelmat olivat aikoinaan häpeän aihe, joten monet perheet hylkäsivät ongelmiensa kanssa painivat läheisensä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    3. 3

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    4. 4

      Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut paiskautuivat tiehen – autoilijat reagoivat esimerkillisesti

    5. 5

      Kommentti: Stanley Cupin finaaleissa tehdään suomalaista kiekkohistoriaa

    6. 6

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    7. 7

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    8. 8

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    9. 9

      Säätilassa tapahtuu viikonloppuna kaksi selvästi havaittavaa käännettä

    10. 10

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    10. 10

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    3. 3

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    4. 4

      Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut paiskautuivat tiehen – autoilijat reagoivat esimerkillisesti

    5. 5

      Kommentti: Stanley Cupin finaaleissa tehdään suomalaista kiekkohistoriaa

    6. Näytä lisää