Verneri

Matkat

Business Insider: Airbnb-vuokrauspalvelua käytetään seuran hakuun

Julkaistu:

airbnb
Pelkkä siisti huone, keskeinen sijainti ja langaton netti eivät kaikille riitä, kun turistit etsivät oikeaa asuntoa Airbnb:n kautta matkansa ajaksi.
Osa palvelun käyttäjistä myöntää, että Airbnb on toiminut myös väylänä löytää romanttista seuraa, Business Insider uutisoi.

Yleisimmin Airbnb:n kautta vuokrataan oma erillinen asunto, mutta osa vuokrauskohteista sijaitsee samassa taloudessa vuokraisännän- tai emännän kanssa.

Nämä tilanteet voivat johtaa myös romanttisten hetkien tai yhteisten öiden viettoon. Näin kävi muun muassa lehden haastattelemalle Stuartille ja Marylle. Stuart päätyi vällyjen väliin brasilialaisen naisturistin ja Mary isäntänä toimineen surffarin kanssa.

Vakavat rikkomukset

Vaikka suuri osa Business Insiderin uutisoimista kohtaamisista oli tapahtunut hyvässä hengessä, aina asiat eivät suju niin kuin pitäisi.

Viime joulukuussa 34-vuotias mies tuomittiin vankilaan 12 vuodeksi hänen raiskattuaan kaksi amerikkalaista, jotka vuokrasivat miehen Barcelonan asunnon Airbnb:n kautta. Tämän vuoden kesäkuussa uutisoitiin myös amerikkalaismiehestä, joka syytti vuokraisäntäänsä raiskauksesta Madridissa.

Myös Business Insiderin haastattelemalla Susy Anesella oli huonoja kokemuksia Pariisista, jossa vuokraisännän outo käytös sai naisen pakenemaan vuokra-asunnosta.

– Mies oli vuokrannut huoneeni pois, joten hän tarjosi minulle omaa huonettaan ja nukkui itse sohvalla, Anese kertoo.

Vuokraisäntä alkoi kuitenkin lähennellä naista ja kertoi, ettei halua vieraansa lähtevän. Pahinta oli, kun Anese heräsi vuokraisäntänsä tuijottaessa häntä.

Anese poistui vuokra-asunnosta salaa ja otti yhteyttä Airbnb:n asiakastukeen. Yritys vastasi, että koska tilanteesta ei ole muuta kuin sana vastaan sanaa, Anesen rahoja ei palauteta. Yritys tarjosi kuitenkin hyvityskuponkia tilanteesta.

Business Insiderin yhteydenoton jälkeen Anesen yöpymisrahat palautettiin. Yritys muistutti, että on suhtautunut asiaan vakavasti ja erottanut vuokranantajan palvelusta, kunnes tapaus on tutkittu kunnolla.

Luota vaistoosi

Airbnb-palvelulla on monia tapoja pitää huolta asiakkaidensa turvallisuudesta. Ennen varausta vieraat ja majoittajat joutuvat vahvistamaan henkilötietonsa palvelussa. Palvelussa on myös esittely majoittajasta.

Yritys suosittelee vieraita huolehtimaan turvallisuudestaan myös tutustumalla majoittajien profiileihin, arvosteluihin ja suosituksiin. Vahvistetut puhelinnumerot kannattaa tarkistaa ja sosiaaliset verkostot käydä läpi.

Turistin kannattaa luottaa myös vaistoonsa: mikäli majoitus ei jostakin syystä tunnu sopivalta, varausta ei kannata tehdä.

Ristiriitatilanteissa voi ottaa yhteyttä Airbnb:n asiakaspalveluun, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa jokaisena viikonpäivänä.
  • Airbnb
  • matkat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    2. 2

      Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    5. 5

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    6. 6

      Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

    7. 7

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    8. 8

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    9. 9

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    10. 10

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    9. 9

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    10. 10

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    2. 2

      Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    5. 5

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    6. Näytä lisää