Vappu

Matkat

Valikko

Lähde jo ennen joulua matkalle – säästö voi olla satoja euroja

Jotkut haluavat jouluksi kauas perinteistä ja Suomen pimeästä talvesta. Mutta kannattaisiko lähteä ennen pyhiä?

JOULUMATKAT varataan jo hyvissä ajoin, mutta matkalle pääsee halvemmalla, jos lähtee vaikka joulua edeltävällä viikolla. Joulu ja uusivuosi ovat sesonkia ja matkat kalliimpia kuin niitä ympäröivillä viikoilla.

Hinnat ovat usein 200–300 euroa halvempia ennen joulua.

Esimerkiksi pakettimatkalle Gran Canarialle voi päästä Tjäreborgin kautta viikko ennen joulua halvimmillaan noin 450 eurolla, kun taas jouluviikolla lähdöt ovat 730 eurosta ylöspäin, hotellista riippuen.

Aurinkomatkoilla Kanariansaarille voi päästä viikko ennen joulua noin 150 euroa halvemmalla kuin jouluaattona.

Viikon matka Vietnamiin on 200 euroa halvempi ja Dubaihin noin 300 euroa halvempi joulunalusviikolla.

KANARIANSAARET ja Thaimaa ovat olleet jo pitkään suomalaisten joulun ykköskohteet. Niin on tänäkin vuonna.

Aurinkomatkojen valikoimassa suosiotaan on kasvattanut kaukokohteista Dubai, joka on tänä vuonna kiilannut suosituimpien kohteiden kärkikolmikkoon Thaimaan Khao Lakin ja Gran Canarian Playa del Inglesin perään.

Tjäreborgilla taas Kanarian ja Thaimaan perässä tulevat Intian Goa ja Gambia. Täksi jouluksi on myyty myös tavallista enemmän Karibian risteilyjä.

Tjäreborgin tiedotuspäällikön Arja Pucilowskin mukaan kaukokohteista, joihin lennetään reittilennoilla, jouluksi on myyty hyvin matkoja Balille, Malediiveille, Mauritiukselle ja Yhdysvaltain Floridaan.

Matkavaraussivusto Ebookersilla korostuvat joulun ja uudenvuoden aikaan vastaavat lämpimät kohteet kuin perinteisillä matkatoimistoilla, esimerkiksi Yhdysvaltain Miami, Dubai ja Espanjan Málaga.

Ebookers Finlandin markkinointipäällikkö Aki Juusola kertoo, että suomalaisten tämän joulun suosikkikohde näyttäisi olevan tilastojen perusteella Thaimaan Bangkok. Sinne lennetään pariksi viikoksi ja todennäköisesti reissataan omatoimisesti.

Miami puolestaan on lentovarausten perusteella kasvattanut suosiotaan viime vuodesta.

EBOOKERSIN varaustilastoissa näkyy selvä piikki joulunalusviikoille. Juusolan mukaan jouluostosreissuja Eurooppaan varataan nyt paljon.

– Esimerkiksi Berliiniin, Prahaan ja Riikaan lähdetään käymään pitkäksi viikonlopuksi ennen joulua.

Myös Aurinkomatkoilta ja Tjäreborgilta vahvistetaan, että muutaman päivän tai viikonlopun mittaiset matkat Euroopan joulutoreille ovat suosittuja marras-joulukuussa. Kaupunkikohteille on jonkin verran kysyntää myös joulunpyhinä.

Aurinkomatkoilla suosituimpia kaupunkikohteita Euroopassa ovat joulun aikaan Rooma, Pariisi ja Lontoo. Kaukokohteista suomalaiset suosivat puolestaan New Yorkia ja Tokiota.

– Alennusmyynnit ja joulutorit, jotka jatkuvat osassa kaupungeista joulun yli, sekä suurkaupunkien jouluvalot houkuttelevat tunnelmoimaan Euroopan suurkaupunkeihin, sanoo Aurinkomatkojen Tuire Melander.

–Varaustahti on aiempina vuosina kiihtynyt heti syyslomien jälkeen, eli jouluksi matkoille mielivän kannattaa olla lähiviikkoina liikkeellä, jos haluaa varmistaa loman haluamassaan kohteessa ja hotellissa, sanoo Tuire Melander sanoo

ARJA Pucilowskin mukaan joulun ajan matkoista on myyty noin 80 prosenttia, hieman enemmän kuin viime vuonna.

– Tällä hetkellä joulun matkojen kauppa käy todella vilkkaana, on käynyt pari viime viikkoa. Matkoja ei ole loppuunmyyty, mutta yksittäisillä lähdöillä saattaa olla vain muutama paikka jäljellä, Pucilowski kertoo.

Finnmatkoilla seitsemän kymmenestä joulun ajan lomamatkasta on jo varattu.

Finnmatkojen emoyhtiön TUI Nordicin viestintäjohtaja Mathias Bergendahl kertoo, että lähdöt Funchaliin Madeiralle ovat jo täynnä, ja vain muutamia paikkoja on jäljellä Egyptin Marsa Alamiin, Dubaihin ja Kap Verdelle.

Parhaiten tilaa on vielä Gran Canarialle, Lanzarotelle ja Thaimaan Krabille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. 6

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    7. 7

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    10. 10

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. Näytä lisää