Kuisma

Matkat

Rohkea nainen avasi legendaarisen taukopaikan uudelleen – ”Suunnitelmia jopa uudesta vesiliukumäestä”

Julkaistu:

Helsinki-Turku
Lahnajärven legendaarinen taukopaikka Ykköstien varressa avattiin yli seitsemän vuoden hiljaiselon jälkeen uudestaan.
– Kaikki pitivät meitä ihan kahjoina. Oma äitikin sanoi minulle, että älä hyvä ihminen ota itsellesi tällaista riesaa.

Pia Landen kuitenkin otti – piti päänsä ja on terveellä tavalla äärimmäisen ylpeä itsestään. Hän herätti henkiin Ykköstien legendaarisen pysähdyspaikan, yli seitsemän vuotta tyhjillään, lähes ränsistyneenä olleen Lahnajärven rantaravintolan.

Lahnajärvi sijaitsee lähes tarkalleen Turun ja Helsingin välisen vanhan tien puolivälissä. Se avattiin 1952 Helsingin olympialaisten alla.

KOKO SUOMEN ensimmäinen autoilijoille suunnattu taukopaikka sementoi asemansa nopeasti. Siellä pysähtyivät niin bussit kuin henkilöautotkin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toimintaa kehitettiin moni tavoin seuraavina vuosikymmeninä. Oli kahvilaa, leipomoa, ruokaravintolaa, motellia ja huoltoasemakin.

Kukkeimmillaan paikka oli 1970- ja 80-luvuilla. Autoletkat täyttivät parkkipaikat, ja kesäisin alue oli varsinkin lämpiminä päivinä niin tukossa, ettei kaikille ollut edes tilaa pysähtyä. Vetonaulana toimi Suomessa tuohon aikaan poikkeuksellinen vesipuisto liukumäkineen ja altaineen.

SE OLI sitä aikaa se. Ravintolansa nurkkapöydässä istuva Landen ei noita kultavuosia nähnyt, mutta tarinoita hän on kuullut lukuisia. Pieksämäeltä kotoisin oleva nainen on asunut parikymmentä vuotta Saukkolassa, vähän matkan päässä Lahnajärveltä.

– Kyllä se koskettaa itseänikin, kun niin monet tulevat kyyneleet silmissä muistelmaan lapsuus- ja nuoruusvuosiensa päiviä täällä Lahniksella. Ilman muuta tuo nostalgia on meille arvokas myyntivaltti, Landen sanoo.

KESÄ 2014 oli lämmin. Yksi yli 30 asteen hellepäivä aiheutti Landenin elämässä täyskäännöksen. Hän oli tehnyt pitkään töitä miehensä yrityksessä Saukkolassa, mutta halusi jotain uutta.

Ykköstiellä, vähän matkan päässä Lahjajärvestä Helsinkiin päin, sijaitsee edelleen Myllylammen kahvila-ravintola. Kun Landen ajoi paikan ohi tuona helteisenä päivänä, se oli tupaten täynnä. Ehkä ne kaikki ihmiset eivät sittenkään tahdo ajaa uutta moottoritietä, Landen pohdiskeli.

– Sanoin miehelleni, että jos tuolla on noin pitkät jonot, niin mitä ne voisivatkaan olla Lahniksella.

Lahnajärvi, taannoin Matka-Mannana tunnettu taukopaikka oli ollut suljettuna yli kuusi vuotta. Kiinteistön omistaja oli vuokrannut sen eteenpäin afrikkalaiselle yrittäjälle, joka ei kuitenkaan koskaan saanut paikkaa auki.

Vuokrat jäivät maksamatta ja suuret suunnitelmat toteutumatta. Lahnajärvi oli kuin menneisyyden muistomerkki, kun Landen meni sitä ”sillä silmällä” omistajan kanssa katsomaan.

– Pääsin lopulta ikkunasta sisään. Kun näin salin, sanoin miehelleni, että tämähän on ihan valmis, ei muuta kuin auki vaan, Landen naurahtaa ja heilauttaa kädet ympärilleen, edelleen menneestä innostuen.

INNOSTUSTA oli, samoin remonttitaitoa ja muuta osaamista – mutta olisiko urakassa sittenkään mitään järkeä?

Kaikki mahdolliset suomalaiset pankit ilmoittivat aluksi, etteivät lähde projektia lainoittamaan. Kahdet pakit antoi myös oma Saukkolan Osuuspankki, mutta kolmannella kerralla kosintaan tuli pokkaus, ja sen jälkeen kirjoitettiin nimet paperiin.

Sitä ennen ehti tapahtua paljon. Landen ja hänen miehensä remontoivat paikkaa lähes vuoden, vaikka eivät sitä edes vielä omistaneet. Lattioita piti tehdä täysin uusiksi ja putkistokin oli päässyt rapistumaan. Yhdessä huoneessa remonttimiehen sormet menivät lattiasta läpi.

– Kaikki pitivät meitä ihan hulluina, mutta pakko oli riski ottaa. Lopulta ostimme tämän nyt kesällä itsellemme, ihan koko hela hoidon!

ALUE on yli kaksi hehtaaria. Päärakennuksen lisäksi on rantasauna, rivitalo, vanha huoltoasemarakennus ja karavaanarialue. Uimarannalla on edelleen – joskaan ei ”ihan” käyttökunnossa – myös se vanha uima-allas, jonne niin monet 80-luvun lapset kesäpäivinä vesiliukumäkiä pitkin laskivat.

– Tekeminen ei ihan heti lopu. Olenkin puhunut muutamien ulkopuolisten kanssa yhteistyöstä. Suunnitelmia on jopa uudesta vesiliukumäestä, mutta edetään nyt rauhassa.

Lokakuun alun normaalina arkipäivänä asiakkaita näyttää olevan lounasaikaan mukavasti, mutta vielä enemmänkin syöjiä saliin mahtuisi. Pia Landen uskoo, että moni ei vielä edes tiedä, että paikka on jälleen auki.

– Moottoritien liittymästä pääsee melkein suoraan ovesta sisään. Siinä lukee Lahnajärvi, mutta jostain syystä tien varteen ei ole vieläkään saatu niitä omia kylttejämme pystyyn, vaikka ne ovat olleet valmiina viikkokausia, Landen ihmettelee.

LÄHISTÖLLÄ mökkeilevä Pirjo muistaa Lahnajärven jo omasta lapsuudestaan 1960-luvulta.

– Ruoka oli tasokasta ja herkut hyviä. Pitää tulla nyt tarkistamaan, millaista täällä on näiden hiljaisten vuosien jälkeen, Pirjo huikkaa ulko-ovelta ja siirtyy salin puolelle.

Landen katsahtaa satunnaisen poikkeajan perään toiveikkaana. Heidän luottamuksensa on voitettava heti ensimmäisellä kerralla. Ruoan pitää olla hyvää ja palvelun ensiluokkaista. Jos se ei ole, asiakas ei tule toistamiseen ja luukut täytyy laittaa kiinni.

– Tätä olen painottanut henkilökunnallemme ja muistuttanut siitä itseänikin. Teemme ruoan alusta alkaen itse ja sen on meidän valttikorttimme.

Pirjon kohdalla Lahnajärven väki taisi onnistua.

– Oikein hyvää kahvia oli ja erinomaista marenkikakkua, mökkeilijä arvioi kulkiessaan autolleen.

LANDEN jää katsomaan pääovien päällä olevaa Lahnajärvi-kylttiä. Se on vanha, perinteitä huokuva. Pimeällä se valaisee osan pihasta, tosin muutaman kirjaimen sisällä oleva lamppu ei enää syty.

– Kaikenlaista pientä fiksattavaa täällä yhä on. Vuoden olen tehnyt 12 tuntia joka päivä töitä ilman lomia ja vapaapäiviä, mutta silti, Pia Landen hymyilee ja nauraa taas.

Positiivista asennetta hän tuntuu huokuvan, mikä on näinä vaikeina taloudellisina aikoina monille yrittäjille vaikeaa. Epäonnistumista Landen ei edes mieti.

– Taloudellinen riski on ihan hirveä! Minä en sitä mieti, mutta mieheni miettii. Hiljaisten aikojen pohtiminen on täysin turhaa. Elän tätä päivää ja kuuta. Teen töitä, että työntekijäni saavat palkkansa ja paikka kehittyy koko ajan.

Lauantaisin pubin puolella lauletaan usein karaokea. Sitä ennen voi käydä vaikka solariumissa, pidentämässä ripsiään tai leikkauttamassa hiuksensa. Palvelut löytyvät saman katon ja kyltin alta.

– Kun täällä vuosi sitten seisoin yksin sunnuntaisin maalaamassa seiniä ja katsoin ulos, niin jokainen vanhaa tietä pitkin tästä ohi ajanut auto antoi minulle uskoa.

Nyt sitä antaa jokainen pihaan pysähtynyt auto. Unelmaansa uskovalle ne ovat kuin palkintoja, jotka täytyy voittaa joka kerta uudestaan ja uudestaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      HS: Suomalainen Sakon kivääri valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

    4. 4

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    5. 5

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    6. 6

      THL pyytää anteeksi: 6000 suomalaisen luottamuksellisia henkilötietoja levisi verkkoon

    7. 7

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    8. 8

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    9. 9

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    10. 10

      Joku ampui Siiri-kissaa päähän – emo ja neljä pentua pelastuivat viime hetkillä: ”Kuka voi tahallaan tehdä tällaista?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    5. 5

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    6. 6

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    7. 7

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    8. 8

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    9. 9

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    10. 10

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      HS: Suomalainen Sakon kivääri valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

    4. 4

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    5. 5

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    6. Näytä lisää