Pertti, Albert

Matkat

Valikko

Kommentti: Finnairin jätti-investointi: Vihdoinkin tekoja, eikä loputonta narinaa

Viime aikoina suomalaisia on piiskattu kehnosta taloudellisesta tilanteesta ja heikosta uskosta tulevaisuuteen, kirjoittaa ISTV:n tuottaja Tatu Paulaharju.
Näissä tunnelmissa olikin todella virkistävää olla työmatkalla Toulousissa Ranskassa Airbusin tehtailla.

Matkan tarkoituksena oli olla todistamassa Finnairin kautta aikain suurimman investoinnin ensimmäistä askelta, kun yhtiölle luovutettiin A350-900-matkustajakone. Finnairin tilaus käsittää 19 (!) uuden sukupolven levärunkoista A350-900 -matkustajakonetta. Investointi on käsittämättömän suuri verrattuna yhtiön liikevaihtoon.

Mikä usko tulevaisuuteen! Todella ihailtavaa.

Finnairin henkilökunta on ajettu viime vuosina muutamaan otteeseen yt-mankelin läpi. Tässä valossa olikin mahtavaa kohdata erittäin innokkaita ja tulevaisuuteen valoisasti tähyäviä finnairilaisia. Kaikki tapaamani yhtiön tekijät suorastaan hehkuivat uuden koneen myötä. Täsmennettäköön, että tapasin melko laajasti eri tehtävissä toimivia työntekijöitä ja johtoa. Juteltuani ja tiedusteltuani aiheesta, poikkeuksetta kaikki totesivat tämän olevan uuden alku, jota on odotettu.

A350-lentokoneen luovutuksessa purkautui kymmenen vuoden projektin valmistumisen lisäksi paljon muutakin. Viime vuosien huonojen aikojen tunnelmat saivat todella kyytiä.

Toivottavasti tämä on uusi alku Finnairille, niin suuri investointi on.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Le Peniltä piikki Macronille: ”Muutos ei tule Hollanden perinnöllä”

    5. 5

      IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

    6. 6

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    7. 7

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    8. 8

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      USA vei finaalin – Pikkuleijonat joutuu tyytymään hopeaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    10. 10

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Le Peniltä piikki Macronille: ”Muutos ei tule Hollanden perinnöllä”

    5. 5

      IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

    6. Näytä lisää