Jyrki, Jyri, Jori

Matkat

Valikko

Lentoemäntä kokeili matkustajan roolia – tablettia hakkaava pikkupoika ärsytti

lentomatkat
Lentoemäntä Johanna Juntunen kokeili miltä tuntuu olla lentokoneessa matkustajana.
Omatoimimatkailun suuresta suosiosta huolimatta päädyin ostamaan pakettimatkan. Hotelli, lentoliput ja kenttäkuljetukset kaikki samassa paketissa. Ja mikä parasta, minun ei tarvinnut jännittää, mahtuuko koneeseen vai ei. Valitsin kotimaisen matkatoimiston, joka käyttää kotimaista lentoyhtiötä ja kotimaisia oppaita.

Lentokoneeseen oli mukava mennä tavallisena turistina. Laitoin käsimatkatavarat edessä olevan penkin alle. Ajattelin kokeilla, onko oikeasti niin tuskallista istua pienessä penkissä ilman jalkatilaa. Ei ollut.

Itse asiassa jalat lepäsivät mukavasti laukun päällä. Toki ymmärrän, että kaksimetriselle miehelle tilanne on hieman eri kuin lapselle tai normaalipituiselle naiselle.

Vaivihkaa seurasin kollegoiden työskentelyä. Oli hienoa, kuinka he jaksoivat palvella jokaista asiakasta hymyissä suin. Tunnelma koneessa oli leppoisa ja aikaisesta herätyksestä huolimatta lomafiilikseen oli helppo päästä.

Itse ajattelen työskennellessäni aina, että harmi kun ei ole tarjota lapsille viihdettä tai kun juuri tässä kyseisessä konetyypissä ei ole jokaiselle omaa viihdejärjestelmää. Ei sitä kyllä neljän tunnin lennolla näin matkustajana kaivannutkaan: lapsilla oli omat kirjat, lelut ja piirustusvälineet.

Ainoa asia, jota olisin toivonut olivat kuulokkeet, jotka olisin voinut antaa muutaman penkkirivin päässä tablettiaan hakkaavalla pikkupojalle. Vanhempiensa kehotuksista huolimatta hän ei laittanut ääniä pois, vaan jouduimme kaikki kuuntelemaan peliin kuuluvia ääniä. Joskus se unohtuu toki aikuisiltakin, että koneessa on myös muita matkustajia.

Kohteessa oli lämmin ja uima-allasalue oli otettu haltuun alta aikayksikön. Ehdimme myös käydä kaupoilla, rannalla ja jeeppisafarilla. Matkan aikana autokunnat olivat vesisotaa keskenään ja välissä pysähdyttiin uimaan vuoristojokeen. Retki oli vaikuttava, sillä pysähdyimme myös vuoristokylässä ja saimme maistella paikallisia herkkuja. Kannatti uhrata yksi allaspäivä tälle kokemukselle.

Nyt täytyy enää täyttää asiakaspalvelulomake, jolla osallistuu matkalahjakortin arvontaan. Seuraavaa pakettimatkaa odotellessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    2. 2

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    3. 3

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    4. 4

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    5. 5

      Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

    6. 6

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    7. 7

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    8. 8

      Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

    9. 9

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    10. 10

      Teemu Selänteen koskettava syntymäpäivätervehdys nuorimmalle pojalleen: ”Haimme äitisi sairaalaan limusiinilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    3. 3

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    4. 4

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    5. 5

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    6. 6

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    7. 7

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    8. 8

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    10. 10

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    2. 2

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    3. 3

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    4. 4

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    5. 5

      Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

    6. Näytä lisää