Kuisma

Matkat

Turistit kaikkoavat Karibialta – syynä tämä lemuava ongelma

Julkaistu: , Päivitetty:

turistikato
Mädäntyneeltä kanamunalta haiseva merilevä karkottaa turisteja pois Karibian matkailukohteista.
Ongelmaa pidetään katastrofina, sillä useat matkailijat ovat peruuttaneet lomansa hajuongelman vuoksi, Daily Mail uutisoi.Tutkijoiden mukaan sargassum-merilevä on levinnyt viime vuosina räjähdysmäisesti.

Levä on aiheuttanut ongelmia etenkin Barbadoksella, Meksikossa ja Dominikaanisessa tasavallassa. Levä on noussut korkealle rannoille ja haudannut alleen kauniita lahdenpoukamia. Myös ankkurissa olevat veneet ovat kärsineet levän takerruttua ankkureihin.

Merilevä hankaloittaa merikilpikonnien elämää

Viranomaiset pelkäävät, että leväongelmasta tulee jatkuva. Turismilla elävät kohteet ovat riippuvaisia imagostaan, jonka merilevä voi pilata.

Tutkijoiden mukaan leväongelma alkoi vuonna 2011 samaan aikaan kun merivesien lämpötila nousi ja merivirtaukset muuttuivat ilmastonmuutoksen seurauksena. Osa tutkijoista uskoo, että mereen huuhtoutuvat lannoitteet ja jätevedet ovat ongelman taustalla.

Florida Atlantic Universityn tutkija Brian Lapointen mukaan normaalit merilevämäärät ovat Karibialle hyväksi, mutta suuremmat määrät voivat aiheuttaa kalojen kuolemia, turismikatoa ja jopa kokonaisten rannikkoalueiden näivettymisen.

Mikäli surullisinta, myös uhanalaiset merikilpikonnat ovat takertuneet merilevään ja merilevän poistamiseen tarkoitetut koneet ovat aiheuttaneet harmia ekosysteemille.

Meksikon viranomaiset ovat jo käyttäneet 9,1 miljoonaa dollaria merileväongelman ratkaisemiseen. Työntekijät yrittävät ratkaista, voiko merilevän kerätä merestä ennen kun se rantautuu maihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    6. 6

      Ulkopoliittisen instituutin Aaltola Pohjois-Korean uhittelusta: Merkki siitä, että sanktiot alkavat purra

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Kanadalaispari poseerasi hääkuvissa joella – sulhanen hyppäsi kesken kaiken pelastustehtäviin puku päällään

    9. 9

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    10. 10

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    6. Näytä lisää