Alpo

Matkat

Valikko

Matkat

VR lopetti hupikuulutukset junissa

Hupikuulutuksia kuultiin kesällä muutaman viikon ajan.
VR on lopettanut kesäkuussa alkaneet hupikuulutukset junissaan.

VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari kertoo Ilta-Sanomille, että kesäkuussa alkaneet hupikuulutukset ovat olleet osa kesän junayllätyksiä. Kuulutuksia kuultiin kesäkuussa ja heinäkuun alussa.

Kesän aikana VR:n junissaan matkustajille järjestämiin yllätyksiin ovat kuuluneet hauskojen kuulutusten lisäksi muun muassa mansikkatarjoilu sekä keittiömestari Hans Välimäen vierailu. Kuulutusten lopettaminen ei siis johtunut Heijarin mukaan esimerkiksi niistä saadusta palautteesta.

Viestintäpäällikkö sanoo, että hauskat kuulutukset lopetettiin täysin suunnitelmien mukaisesti. Heijarin mukaan hupikuulutukset poistettiin siksi, etteivät ne enää ole yllätys, jos niitä käytetään liikaa.

– Yllätysmomentti on jo mennyt ohi, hän sanoo.

Kuulutuksista saatu palaute on ollut pääosin positiivista

– Oikeastaan negatiivista palautetta tuli vain yhdestä kuulutuksesta sen pituuden takia. Tuon kuulutuksen poistimme jo silloin heti, hän sanoo.

Heijari ei pysty arvioimaan, mikä hupikuulutuksista on ollut matkustajien mielestä suosituin. Se johtuu siitä, ettei VR ole järjestänyt kuulutuksiin liittyvää äänestystä.

Vaikka hupikuulutuksia ei enää kuullakaan, on VR:llä matkustajille vielä muutama kesäyllätys jäljellä.

– Ne eivät olisi enää yllätys, jos paljastaisin ne, Heijari sanoo salamyhkäisesti.

Videolla imitaattori Jarkko Tamminen nauhoittamassa VR:n hupikuulutuksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    2. 2

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    5. 5

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    6. 6

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    7. 7

      Ruskettunut Sara Sieppi hehkuu Goan rannalla – poseeraa hikisenä pikkuruisissa bikineissä

    8. 8

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    9. 9

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    10. 10

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    3. 3

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    4. 4

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    5. 5

      Antti Holma avoimena somessa: ”Poistettu syylä olikin syöpä”

    6. 6

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    7. 7

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    8. 8

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    9. 9

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    10. 10

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    2. 2

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    5. 5

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    6. Näytä lisää