Miia, Mira, Mirva

Matkat

Valikko

3 viikkoa pelkillä käsimatkatavaroilla? Lue matkakuningatar Rita Tainolan salaisuus pakkaamiseen

Ritan ripeät
Rita Tainola pärjää matkoilla pelkillä käsimatkatavaroilla. Näin se onnistuu.
Matkustan maailmalla erittäin paljon. Oikeastaan olen tehnyt sitä koko ikäni. Vielä 1980-luvulla minulla oli matkalaukku, johon aina keräsin kaikkea mahdollista vaatetta mukaan.

Sitten eräällä Kiinan matkallani matkalaukku hävisi ja jouduin improvisoimaan eri iltatilaisuuksiin vaatetusta, sillä matkalaukku ei koskaan tullut perille. Yhtenä iltana edustin Xianin kaupungissa kiinalainen aamutakki ylläni, kun ei ollut muuta kuin matkavaateet.

Silloin päätin, ettei enää matkalaukkua. Päätös on pitänyt, vaikka olen ollut monilla kolmen viikon reissuilla ympäri maailmaa.

Käsipakaasi. Ihminen kummasti pärjää sellaisella laukulla, joka mahtuu lentokoneistuimen yläpuolella olevalle hyllylle.

Mitä sitten otan mukaan, sillä käyn esimerkiksi kuntosalilla päivittäin?

Pakaasiin mahtuu kevyet kuntosalitossut sekä legginsit ja t-paita. Pikkuhousut pakkaan omaan ohueen silkkipussiin (ei vie tilaa) ja niitähän voi itse pestä hotellihuoneen kylpyhuoneessa.

Yhtenä iltana edustin Xianin kaupungissa kiinalainen aamutakki ylläni, kun ei ollut muuta kuin matkavaateet.

Otan mukaani sellaisia asusteita, jotka eivät kovin paljon rypisty; muutamat housut, paitoja ja leninkejä sekä toppeja. Pellava-asusteet saavat rypistyä ja yleensä hotellihuoneessa on silitysrauta. Jos huoneessa ei silitysrautaa ole, hotellissa on, ja se toimitetaan huoneeseen.

Kenkäpareja mahtuu monta, ja parien kengät tulee laittaa eri pusseihin. On myös hyvä, jos kengät ovat vaikkapa ballerinoja, jotka vievät vähän tilaa. Jokaisen käsipakaasin kulman ja nurkan voi käyttää hyödykseen. Tyhjään tilaa voi pakata vaikkapa treenisukat tai kevyet shortsit.

Hiusharja mahtuu kengän sisään samoin kuin bikinit tai uimapuku.

Olen huomannut matkoillani sen, että oikeastaan ihminen ei paljon mukanaan tarvitse. Kun vaatteet tulevat likaisiksi, niiden peseminen ei paljon hotelleissa maksa.

Moni on kysynyt minulta, että miten voin matkustaa käsipakaasilla, sillä mihin laitan vaikkapa kasvo- tai aurinkorasvat?

Ne ovat käsilaukussani kirjan ja ristisanatehtävälehtien kanssa. Laitan kaikki kosmetiikkatuotteet pakolliseen muovipussiin ja siihen ne mahtuvat. Nykyään myydään tuotepakkauksia, jotka ovat alle 100 grammaa. Hajuveden pumppaan lentokoneesta ostamaani pieneen hajuvesipainepulloon. Joskus otan, myönnän, naistenlehdistä rasvanäytepakkauksia. Niitä mahtuu vaikka kuinka paljon mukaan.

Käsipakaasilla matkustamisessa on myös se hyvä puoli, ettei tarvitse miettiä, tuleeko matkalaukku perille. Ennen kaikkea hyvää on se, että pääsee määränpäässä suoraan kentältä ulos. Ei tarvitse jäädä odottelemaan matkalaukkuhihnalle laukkua.

Lue lisää ohjeita käsimatkatavaroista lentokoneessa:

Kaikki laukut uusiksi? Käsimatkatavaroiden suositusmitat muuttuivat radikaalisti – jopa 40 % pienemmät

Tunnetko viralliset lentosäännöt? Näitä asioita ei saa ikinä olla käsimatkatavaroissa

Ota kantaa

Matkustatko sinä vain käsimatkatavaroiden kanssa?

Kyllä 33% En 67%
Ääniä yhteensä 4450

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    6. 6

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    7. 7

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    8. 8

      Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    10. 10

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    6. Näytä lisää