Vappu

Matkat

Valikko

Helteet ovat Suomesta alle kahden tunnin lennon päässä

Sää
Lämpimän sunnuntain jälkeen Suomeen ennustetaan hieman viileämpää alkuviikkoa. IS selvitti, minne kesälomalainen voi karata helteiden perässä.
Lähin kohde hellelukemia himoitsevalle on alle kahden tunnin lentomatkan päässä. Forecalta ja Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että lähin hellealue löytynee ensi viikon alussa Moskovan alueelta. Enimmäkseen poutaisia päiviä voivat tosin rikkoa pienet sadekuurot.

– Siellä olisi huomiselle suunnilleen hellelämpötiloja ja sadekuuroja. Helteistä on useammankin päivän, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen.

Moskovaan on Helsingistä linnuntietä noin 900 kilometriä. Lentokoneella matkaan kuluu nopeimmillaan runsaat puolitoista tuntia.

– Valko-Venäjälläkin saattaisi olla viikon puolivälissä hellettä – mutta en tiedä, kuinka (houkutteleva) se on matkailijoille, Tuovinen pohtii.

Välimerellä lähes varmat helteet

Jos Venäjä ei innosta, sinulla ei ole voimassa olevaa viisumia tai kaipaat rentouttavaa rantalomaa, varmimmin lämpö löytyy Välimeren rantakohteista.

Esimerkiksi Espanjassa hellerajaa hätyytellään kunnolla – monien makuun ehkä liikaakin, sillä paikoin lämpölukemien odotetaan nousevan jopa reiluun 30 asteeseen.

Myös Italiassa lämpötila on ensi viikolla keskimäärin 25–30 asteen kieppeillä. Kreikka ja Turkkikin ovat rantalomalaisille varsin varmoja valintoja, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne.

– Yleisesti Välimeren seutu on paras helteiden löytämiseen. Lähempänä ei ihan heti ole helteitä tarjolla.

Jos kesäsuunnitelmiisi kuuluu kaupunkiloma Keski-Euroopassa, lähtöä kannattaa kenties lykätä muutamalla päivällä.

– Lämpötilat nousevat suurin piirtein viikon päästä lämpöisempään suuntaan, mutta nyt Keski-Euroopan päälle menee viileämpi läntti ilmaa, Rinne arvioi.

Yllä olevalla videolla näkyy sunnuntain sääennuste.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    2. 2

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    3. 3

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    6. 6

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    7. 7

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    10. 10

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    2. 2

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    3. 3

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    6. Näytä lisää