Martta

Matkat

Valikko

Älä lomaile väärin! Tutkijan 5 vinkkiä onnistuneeseen lomaan

Julkaistu:

Loma
Uhraa muutama ajatus vapaille jo ennen lomalle jäämistä ja vietä elämäsi kesä.
Tampereen yliopiston tutkija Jessica de Bloom on tutkinut loman vaikutuksia ihmiseen kahdeksan vuotta. Hän tietää, miten lomat kannattaa viettää.

1. Suunnittele

– Ei kannata tehdä tiukkoja työmäisiä aikatauluja, mutta löyhä suunnittelu on usein hyväksi. Kun on suunnitellut lomaa jonkin verran, se vähentää häsläystä ja epämukavia yllätyksiä. Suunnittelu estää sen, että loma hurahtaa ohi tekemättä mitään mieluista, de Bloom ohjeistaa.

Läheisten kanssa kannattaa keskustella jo etukäteen odotuksista ja toiveista. Keskustelujen perusteella on hyvä miettiä, miten kaikkien toiveet sovitetaan yhteen.

2. Hanki elämyksiä

Vapailla saa ja pitää puuhata tavallisesta arjesta poikkeavia asioita. Ne luovat muistoja, jotka auttavat jaksamaan loman jälkeen. Perheen tai ystävien kanssa koetut elämykset ovat tärkeitä.

”Tutkimusten mukaan passiivinen käyttäytyminen vapaa-ajalla, esimerkiksi television katselu, ei palauta samalla lailla kuin liikunta. Voimme siis olettaa, että aktiivisuus on lomallakin hyväksi.”

Lomasta nauttii eniten terveenä ja virkeänä.

– Tutkimusten mukaan passiivinen käyttäytyminen vapaa-ajalla, esimerkiksi television katselu, ei palauta samalla lailla kuin liikunta. Voimme siis olettaa, että aktiivisuus on lomallakin hyväksi. Millainen levon ja aktiivisuuden suhde sopii kenellekin, riippuu ihmisestä. Sen voi oppia tuntemaan ajan myötä, kertoo de Bloom.

– Jos ihminen tekee lomalla vähän ja samankaltaisia asioita päivän aikana, päivät tuntuvat pidemmiltä, jopa tylsiltä. Töihin palattua voi kuitenkin tuntua siltä, että loma olikin melko lyhyt, koska päivien muistot ovat sulautuneet yhteen, eikä päiviä pysty erottelemaan jälkikäteen, miettii de Bloom.

Uudet kokemukset taas saavat ajatukset juoksemaan uudella tavalla. Esimerkiksi tietotyöläisten täytyy kehittää töissä jatkuvasti uusia ajatuksia ja ideoita, joten erityisesti heille on hyödyllistä hankkia uusia kokemuksia lomalla.

”Kun on fyysisesti poissa arkikuvioista, voi mielikin siirtyä lomalle helpommin.”

– Jonkin verran on näyttöä siitä, että matkalle lähtevät hyötyvät lomasta kotona pysyjiä enemmän. Se liittyy osin uusien asioiden kokemiseen ja uudessa ympäristössä olemiseen sekä tunteeseen, että on todella poissa arjen huolista. Kun on fyysisesti poissa arkikuvioista, voi mielikin siirtyä lomalle helpommin, sanoo de Bloom.

3. Vältä alkoholia

Loma ja alkoholi puolestaan muuttuu hankalaksi yhtälöksi, jos alkoholia kuluu liikaa.

– Alkoholi voi häiritä unta, ja unenlaatu on yksi määrittävä tekijä siinä, miten ihminen palautuu lomalla. Jos juo paljon tai usein, se häiritsee unta ja vaikeuttaa palautumista, sanoo de Bloom.

4. Kuuntele itseäsi

– Kaikki eivät pidä matkustelusta ja on ihmisiä, jotka haluavat pysyä tutussa ympäristössä. Heitä etenkin ulkomaille matkustaminen stressaa. Tässäkin valinnanvapaus on tärkeää, kannattaa kuunnella itseään, sanoo de Bloom.

Kotona lomaa viettävätkin voivat tehdä tavallisesta poikkeavia asioita, vaikka ostaa itselleen uudet bikinit lähirannalle tai kirjan luettavaksi puistossa aurinkoisena päivänä.

– Omaa kotikaupunkia kannattaa katsoa turistin silmin. Lähellä saattaa olla museoita, ravintoloita, kahviloita, näyttelyitä tai luontoreittejä, joissa ei ole käynyt pitkään aikaan tai ollenkaan. Omassa tai lähikaupungissa voi käydä nähtävyysajelulla ja ottaa lomakuvia, vinkkaa de Bloom.

5. Vietä aikaa rakkaiden kanssa

Monet tutkimukset osoittavat, että suurimmalle osalle lomat ovat tärkeää aikaa olla yhdessä läheisten kanssa. Yhdessä vietetty aika luo muistoja, joihin voi palata, kun arki stressaa.

– Yhteyksien luominen muiden kanssa on perustarve. Loma on hyvä aika vaalia tätä. Joillekin voi sopia loma sukulaisten jaetulla kesämökillä, jotkut haluavat reissuun ystävien tai oman puolison kanssa, kertoo de Bloom.

– Kaikista tärkeintä kesäloman onnistumisen kannalta on vapauden tunne, että voi itse vaikuttaa siihen, kenen kanssa ja missä loman viettää. Se voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se ei aina sitä ole, sillä lomasuunnitelmat täytyy sovittaa yhteen esimerkiksi perheenjäsenten tai ystävien kanssa. Ihmisillä on eri kiinnostuksen kohteita, joskus voi olla hankala päästä tekemään juuri sitä, mitä itse haluaisi, sanoo de Bloom.

Vaikka loma ei onnistuisikaan täydellisesti, on hyvä muistaa, että lomalla koetut asiat antavat uusia näkökulmia ja ajatuksia tulevaa varten. Ja että loman pituudella ei niin ole väliä.

”Lomalla on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin, olipa loma pitkä tai lyhyt, ranta- tai lasketteluloma.”

– Lomalla on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin, olipa loma pitkä tai lyhyt, ranta- tai lasketteluloma. Tämän takia on järkevää jakaa lomat pienempiin osiin pitkin vuotta. Olisi hyvä, jos talven viimassa tai syyssateissa pystyisi viettämään vaikka pidennetyn viikonlopun, de Bloom muistuttaa.

Ota kantaa

Osaatko lomailla oikein?

Kyllä 71% Ei 29%
Ääniä yhteensä 4059

Onnistuneen loman peruspilarit

1. Valinnanvapaus

Tee asioita, joista todella pidät ja nautit. Yritä sovittaa toiveet ja odotukset yhteen lomaseuran kanssa.

2. Yhdessäolo

Yhdessä tekeminen vahvistaa suhteita ja luo muistoja, jotka lämmittävät jälkikäteen. Lomalla on aikaa kiireettömiin keskusteluihin lähimmäisten kanssa.

3. Kiitollisuus

Listaa perheen, kaveriporukan tai kumppanin kanssa lomapäivän jälkeen kolme tärkeintä asiaa tai kokemusta päivältä, joista on kiitollinen. Tämä vahvistaa muistoja ja ne ovat helpompi muistaa lomalta palattua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    4. 4

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    5. 5

      Jäätelökauppiaan unelma Kimi Räikkösen tapaamisesta toteutui – ”Olen odottanut tätä asiakasta niin kauan”

    6. 6

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    7. 7

      Jäteasemalla suuri tulipalo Turussa – musta savupilvi näkyi kauas

    8. 8

      Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

    9. 9

      Helle hivuttautuu Lapista kohti etelää: uimaranta täyttyi Oulussa

    10. 10

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    6. 6

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    4. 4

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    5. 5

      Jäätelökauppiaan unelma Kimi Räikkösen tapaamisesta toteutui – ”Olen odottanut tätä asiakasta niin kauan”

    6. Näytä lisää