Vappu

Matkat

Valikko

Orava näki tilaisuutensa koittaneen Espoossa – katso kuva herkkukojulta

Espoossa huomenna alkavat Kansainväliset suurmarkkinat ovat houkutelleet kutsumattomia vieraita paikalle jo ennen alkuaan.
Markkina-alueella kojujen ohi kulkenut IS:n lukija huomasi, että eräällä leivoskojulla koemaistaja oli jo täydessä työntouhussa, vaikka Espoon Tapiolassa kulttuurikeskuksen aukiolla sijaitseva markkina-alue avataan yleisölle vasta huomenna.

– Orava istui pähkinäleivosten päällä maistelemassa. Ketään asianomaisia ei ollut paikalla, mutta parin muun ohikulkijan kanssa katselimme sitä huvittuneena, kuvan napannut ohikulkija kertoo IS:lle.

Kansainvälisten suurmarkkinoiden tapahtumavastaava Ari Kallas myöntää, että oravat ovat toisinaan olleet markkinakojujen kiusana.

– Viime viikonloppuna Vantaalla oravaperhe kävi varastamassa pähkinäkojulta pähkinöitä vuorotellen. Oravat ovat harvinaisen härskejä, eivätkä pisarasuojat tai tukevatkaan teltatkaan pidättele niitä, Kallas toteaa.

Kallaksen mukaan yrittäjät pyrkivät toimimaan markkinoilla niin, että paikalle olisi turvallista tulla, eikä kukaan saisi pilaantuneita tuotteita kojuilta.

– Yrittäjät tekevät parhaansa suojatakseen kojunsa, mutta eläimille ei aina voi mitään. Jos havaitaan, että eläin on päässyt käsiksi ruokiin, ne hävitetään.

Oravat eivät ole ainoita kiusantekijöitä

Kansainväliset suurmarkkinat kiertävät ympäri Suomea kesän aikana. Espoossa ne järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja markkinakojuja on yli 100. Kallas kertoo, että oravien sijaan markkinaväkeä ovat kiusanneet muun muassa lokit.

– Lokit ovat olleet pahimmillaan kuin Helsingin kauppatorilla. Viime viikolla joku sai lokilta täysosuman päälleen. Kaikkeen ei vaan yksinkertaisesti voi varautua.

Toisinaan markkinamiehiä ovat piinanneet myös hieman epätavallisemmat vieraat.

– Kerran Joensuun kalamarkkinoilla villiminkki varasti kalaa kojusta, jolloin kaikki kojun kalat jouduttiin hävittämään, Kallas muistelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    4. 4

      Tuli tuhosi moskeijan Ruotsin Jakobsbergissä – syttymissyytä tutkitaan

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. 6

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    7. 7

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    8. 8

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    9. 9

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    10. 10

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    4. 4

      Tuli tuhosi moskeijan Ruotsin Jakobsbergissä – syttymissyytä tutkitaan

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. Näytä lisää