Oliver, Olivia, Oiva

Matkat

Valikko

Madventures-Rikun vinkit Äiti Afrikkaan: ”Tansania on Afrikkaan kilahtaneelle hyvä aloituskohde”

Julkaistu:

Matkavinkit
Madventures suosittelee harjoittamaan Tansaniassa ekoturismia.
Tansania on Afrikkaan kilahtaneelle (tai siihen kilahtamaan pyrkivälle) hyvä aloituskohde: sekoitus aitoa Itä-Afrikkaa ja kohtuullisen hyvin toimivaa reissaamisen infrastruktuuria.

Nimittäin Tansaniassa – kuten Afrikan maissa usein – on vaikeampaa ja kalliimpaa matkustaa kuin esimerkiksi Lattareissa tai Aasiassa. Silti sinne kannattaa lähteä! Maa sopii myös lyhyelle matkalle, sillä aikavyöhyke on vain tunnin Suomea edellä – näin arvokkaita matkapäiviä ei joudu kuluttamaan jetlagista kuosittumiseen.

Tansania on monen Afrikan-reissun alku- tai loppupää, sillä Dar es Salaamiin pääsee kohtuuhalvalla, ja sieltä on hyvä jatkaa matkaa joko pohjoiseen Keniaan, etelään Mosambikiin tai sisämaahan Sambiaan.

Maassa dösällä matkustaminen on halpaa, mutta harvoin yllätyksetöntä. Suurimpien kaupunkien välejä suhaavat myös kohtuullisen edulliset lokaalit lentoyhtiöt.

Ekoturisteille

Tansaniassa, kuten muuallakin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, harrastetaan nykyään myös ekoturismia, jossa pääsee kyliin tsekkailemaan ja osallistumaan maaseudun elämään. Käydään kaivoilla ja pellolla, kerrotaan tarinoita, punotaan koreja.

Elämä Äiti Afrikassa on matkailukohde jo itsessään, ja toiminnan tukeminen jeesaa kehittyvää maaseutua.

Kulttuurihörhöille

Kulttuurihörhön kannattaa ehdottomasti tsekata Sansibarin Stone townin taarab-rummuttajat.

Vaikka myös jättihotelleja on alkanut nousta korallien ääreen, vielä saarella pääsee kuitenkin chillaamaan. Madventures suosittelee erityisesti Mafian uskomattomia rantoja ja Pemban maagisia tantereita.

Turreja pakoon juoksevan kannattaa suunnatta Njassajärven rannoille ja sen läheisille ylängöille. Alue on vehreä, kaunis, kiinnostava ja todella edullinen.

Purjehtijoille

Tyrskyjen herroille ja herrattarille suosittelemme lyöttäytymään kalastajien völjyyn perinteiselle dhow-purjehdukselle.

Madventureskin kävi poistamassa Ahdin uumenista raitapaidat paistinpannulle ja nautti samalla Intian valtameren viekkaista vesistä.

Seikkailijoille

Tropiikkiin pitkästynyt seikkailija puolestaan valloittaa Afrikan korkeimman vuoren. Kilimanjarolle ei vaadita vuorikiipeilijätaustaa; hyvä peruskunto ja timmi asenne riittävät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - kohteena Tallink Megastar

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

    6. 6

      Tv-kasvo oli menossa tervehtimään JJ Lehtoa – turmapaikalla odotti ikävä näky: ”En viitsinyt mennä lähemmäs”

    7. 7

      Hittipizza ilman juustoa ja tomaattia – maku on yksinkertaisesti täydellinen

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Ylen hallituksen Wilhelmsson: Jääskeläisen eropäätös syntyi nopeasti – JSN-puheet vaikuttivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    6. 6

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    7. 7

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    8. 8

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    9. 9

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    10. 10

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - kohteena Tallink Megastar

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

    6. Näytä lisää