Minna, Vilma, Miina

Matkat

Valikko

Viking Linen laiva ajoi lukitsemattomalla keulavisiirillä – yhtiö vastaa HS:lle: ”Päätimme, että ei ollut minkäänlaisia riskejä”

Julkaistu:

Viking Linen Rosella-alus lähti helmikuussa merelle ennen kuin aluksen keulavisiiri oli lukittu kokonaan. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi tutkii HS:n mukaan, pitääkö asiasta tehdä ilmoitus syyttäjälle.
Laiva lähti helmikuun 6. päivänä matkaan Maarianhaminasta, vaikka sen keulavisiiriä ei onnistuttu lukitsemaan kokonaan. Asiasta uutisoi perjantaina Ålands Sjöfart –lehti.

Yhtiön tekninen johtaja Tony Öhman sanoo Helsingin Sanomille, että laivan miehistö tiesi asiasta. Matkustajille sitä ei kerrottu.

– Siellä oli kaksi vesitiivistä porttia ennen tätä visiiriä. Ne olivat paikallaan ja lukittuina. Siellä ei ollut siis minkäänlaista mahdollisuutta, että vettä olisi päässyt autokannelle, Öhman kommentoi lehdelle.

Hänen mukaansa satamaan olisi palattu, jos visiiriä ei olisi saatu lukittua kokonaan ennen avomerelle pääsyä.

– Portti oli kiinni, mutta siellä oli vika yhden lukon hydrauliikassa. Siksi päätimme, että siellä ei ollut minkäänlaisia riskejä, eli jatketaan satama-alueella ja ihan avomeren rajalle, Öhman sanoo HS:n mukaan.

Trafi tutkii asiaa

Lukitsemista koskevia säännöksiä kiristettiin sen jälkeen, kun autolautta Estonia upposi vuonna 1994. Onnettomuuden syynä oli laivan keulavisiirin irtoaminen. Nykyään laiturista ei saa lähteä, jos aluksen keulavisiiri ei ole lukittu.

HS:n mukaan Liikenteen turvallisuusvirastossa Trafissa selvitetään, onko turvallisuussääntöjä rikottu ja onko kyse vähäpätöisestä vai vakavammasta rikkomuksesta.

– Tässä vaiheessa siis vielä selvitetään, onko rikettä tapahtunut, mutta jos keulaportti on jäänyt lukitsematta ja on ajettu keulaportti auki, se ei ole vähäpätöinen rikkomus, osastopäällikkö Juha Korsi selventää HS:lle.

Lehden mukaan Trafi tekee ilmoituksen viralliselle syyttäjälle, jos kyse on vähäpätöistä suuremmasta rikkeestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    2. 2

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    3. 3

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    4. 4

      Poliisi otti haltuun kaksi lennokkia presidentti Koiviston hautajaisissa

    5. 5

      Timo, 36, sai napattua videolle salaman tuhovoiman Savonlinnassa – katso, miltä näyttää isku taivaalta

    6. 6

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Kädenpuristelua, tylyä tönintää ja vaivaantuneita katseita – IS seurasi Trumpin ensimmäistä Nato-huippukokousta

    9. 9

      Silja Galaxylta mereen pudonnut kuoli

    10. 10

      Kristittyjä kuljettaneeseen linja-autoon hyökättiin – yli 20 kuollut Egyptissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    2. 2

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    3. 3

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    4. 4

      Poliisi otti haltuun kaksi lennokkia presidentti Koiviston hautajaisissa

    5. 5

      Timo, 36, sai napattua videolle salaman tuhovoiman Savonlinnassa – katso, miltä näyttää isku taivaalta

    6. Näytä lisää