Tiina, Kirsi, Krista

Matkat

Valikko

CNN kuvailee Helsinkiä oudolla tavalla turisteille: ”Kesällä vietetään lehmäjuhlia”

Julkaistu:

Kotimaa
CNN:n mukaan turistit voivat tulla Suomessa onnellisiksi. Perustelut saattavat kuitenkin yllättää tai naurattaa.
Yhdistyneiden kansakuntien tällä viikolla julkaiseman onnellisuusraportin mukaan Suomi on maailman 6. onnellisin maa.

Onnellisissa maissa ihmiset elävät pidempään, saavat enemmän tukea, kokevat enemmän anteliaisuutta ja ovat vapaampia. Näissä maissa on myös vähemmän korruptiota ja bruttokansantuote on korkeampi.

CNN:n kehottaakin matkailijoita matkustamaan onnellisiin maihin. Uutispalvelun matkailusivuston mukaan jo pelkkä vierailu onnellisessa maassa voi tehdä matkailijankin onnelliseksi.

– Ja kyse ei ole vain pelkästä hauskasta tekemisestä, CNN Travel huomauttaa.

Näin CNN perustelee, miksi turisti tulee Suomessa onnelliseksi:

”Miten onnellista onkaan bongata saimaannorppa, joka jäi saarroksiin Saimaalle viimeisen jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena. Norppia on maailmassa vain 300 yksilöä ja ne kaikki elelevät Itä-Suomessa Saimaan järvialueella.

Jos olet onnekas, voit myös nähdä laulujoutsenen, Suomen kansallislinnun, jonka saapuminen enteilee kevään alkua.

Urbaanin kokemuksen tarjoaa taas Helsinki, jossa voit vierailla Kauppatorilla tai nykytaiteenmuseo Kiasmassa. Kaupungissakin pääset kuitenkin kohtaamaan eläimiä, jos menet kesällä Helsingin Viikkiin. Puolessa välissä toukokuuta lehmät vapautetaan Viikin pelloille pitkän talven jälkeen. Paikalliset kokoontuvat aina yhteen juhlistamaan tätä koskettavaa tapahtumaa.”

Mitä mieltä olet, menikö kuvailu ihan nappiin?

Ota kantaa

Tunnistatko Suomen CNN:n kuvailusta?

Kyllä, nyt ollaan ytimessä 34% En 24% No, onhan tuossa jotain perää 42%
Ääniä yhteensä 4559

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    5. 5

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    6. 6

      Kommentti: Ei enää kesäpopulismia tai möykkäystä – mitä ihmettä tapahtui vihreille?

    7. 7

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    10. 10

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    5. 5

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    6. Näytä lisää