Aulis

Matkat

Viking Line remontoi 30-vuotiaan Mariellan – palasi tänään liikenteeseen

Julkaistu:

Laivamatkat
Uudistunut M/S Mariella palaa liikenteeseen tänään liikenteeseen oltuaan kaksi viikkoa telakalla.
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Mariella on käynyt läpi uudistuksen. Muun muassa hyttejä, ravintoloita ja yökerhoa on remontoitu.

M/S Mariellan uudistustyöt tehtiin telakalla Ruotsin Landskronassa, missä yli sata hyttiä kunnostettiin. Laivalla on nyt uusi Comfort-hyttiluokka, jonka 72 hytissä on parivuoteet, TV ja langaton verkkoyhteys. Lisäksi aluksen kaikki luksushytit on sisustettu uusiksi.

– Enää ei riitä esimerkiksi halvin hyttiluokka, vaan matkalta halutaan myös hieman luksusta. Toki monet perinteet, kuten pallomeri ja buffetruokailu ovat säilyttäneet suosionsa, mutta näiden rinnalle kaivataan nyt uudenlaisia elämyksiä, kertoo Viking Linen markkinointijohtaja Kaj Takolander tiedotteessa.

M/S Mariellalla toimii jatkossa uusi Plate – Social Dining -ravintola, jossa on teollisuushenkinen sisustus. Toinen ravintolauutuus on Ocean Grill, jossa kokit valmistavat grilliruoat avokeittiössä aivan asiakkaan silmien alla.

Alukselle rakennettiin remontin yhteydessä myös uusi 40 henkilön kokoustila. Merinäköalalla varustettu tila on sisustettu ruotsalaisen Alexander Lervikin suunnittelemilla huonekaluilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    4. 4

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    5. 5

      Afganistanissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistu jälleen uusi video

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    8. 8

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    9. 9

      Yhden kohdan hoksaaminen karhukuvassa ratkaisi täydet pisteet tarkkuusvisailijoille

    10. 10

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    5. 5

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    6. 6

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    7. 7

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

    10. 10

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    4. 4

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    5. 5

      Afganistanissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistu jälleen uusi video

    6. Näytä lisää