Mervi

Matkat

Yhdysvaltain Neitsytsaarilla lomaillut perhe taistelee yhä hengestään – tuholaismyrkkyä epäillään syylliseksi

Julkaistu:

Traaginen matkasairaus
Delawaren pojat ovat olleet kaksi viikkoa koomassa. Perhe sairastui yli 800 euroa yössä kustantavassa luksuslomakohteessa Sirenusa Condominiumissa.
Turvallisena pidetty luksuslomakohde ei olekaan aina vaaraton. Noin 810 euroa yössä huvilastaan maksanut amerikkalaisperhe taistelee yhä hengestään. Heidät löydettiin vakavan sairauden kourissa Karibian luksusmatkakohteesta.

Kaksi poikaa on yhä koomassa, ja heidän isänsä on ilmeisesti halvaantunut todennäköisesti tuholaistorjunta-aineen myrkyttämänä. Näin kertoo Daily Mail.

Steve Esmond, hänen vaimonsa Theresa Divine sekä heidän poikansa Sean 16, ja Ryan, 14, sairastuivat vakavasti ollessaan luksuslomakohteessa Sirenusa Condominiumissa, Yhdysvaltain Neitsytsaarilla Saint Johnin saarella.

Delawaren osavaltiosta kotoisin olevat pojat ovat olleet kaksi viikkoa koomassa, kun taas heidän isänsä on ollut kykenemätön liikkumaan ja puhumaan. Viranomaisten mukaan perhe sairastui altistuttuaan tuholaismyrkylle lomallaan Yhdysvaltain Neitsytsaarilla.

Perheen asianajaja James Maron on Daily Mailin mukaan sanonut poikien olevan yhä kriittisessä tilassa.

Viime perjantaina Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviranomainen ilmoitti, että ensimmäisten testien mukaan perheen huoneistosta olisi löydetty metyylibromidinia. Se on väritön ja hajuton neste, mutta huoneenlämmössä kaasu.

Metyylibromidia on käytetty ainakin tuholaistorjuntaan Yhdysvalloissa. Hajuton metyylibromidi voi aiheuttaa vakavia vaurioita keskushermostoon ja hengityselimille.

Daily Mailin mukaan myrkkykaasua saa Yhdysvalloissa käyttää vain ulkotiloissa ja silloinkin sertifioitujen ammattilaisten toimesta. Suomessa sen käyttö ja sitä sisältävien tuotteiden luovuttaminen markkinoille on ollut kiellettyä vuodesta 1999 alkaen.

Perhe lennätettiin Philadelphiaan eri sairaaloihin, kun he kärsivät hengityselinten traumasta. Toipumiseen arvioidaan kuluvan paljon aikaa.

Artikkelia muokattu 7.4. kello 13.02: Torjunta-ainetta saa käyttää myös Yhdysvalloissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    4. 4

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    5. 5

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    6. 6

      Koko Puerto Rico pimeni – Hurrikaani Maria vei sähköt 3,4 miljoonalta ihmiseltä

    7. 7

      Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

    8. 8

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    9. 9

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    10. 10

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    6. 6

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    7. 7

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    8. 8

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    4. 4

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    5. 5

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    6. Näytä lisää