Petri, Pekka, Petra

Matkat

Valikko

Kuin omakotitalo? Tällaisen mökin suomalainen haluaa vuokrata

Julkaistu:

Suomalaiset haluavat vuokramökeiltä samanlaista teknistä varustelua kuin omakotitalolta – ja tietysti järven rannalta.
Suomalaiset vuokraavat kesämökkejä taantumasta huolimatta entiseen malliin. Yli kolme miljoonaa suomalaista mökkeilee Tilastokeskuksen mukaan kotimaassa vähintään kerran vuodessa joko omalla, sukulaisen tai tuttavan mökillä tai vuokraa mökin.

– Suomalaisten mökkivaraajien määrä ei ole vaikeasta taloustilanteesta huolimatta laskenut. Osa varaajista on siirtynyt hieman aiempaa halvempiin mökkeihin eli tinkinyt sijainnista, myyntijohtaja Juha Purhonen Lomarenkaasta kertoo.

Lomarengas on Suomen suurin vuokramökkien välittäjä. Sen kautta vuokrataan vuosittain lähes 4 000 yksityisen omistamaa mökkiä. Suurin osa vuokraajista on Etelä-Suomesta.

Kesämökillä halutaan vain piipahtaa

Kesämökki vuokrataan yleensä viikoksi, mutta trendi on Purhosen mukaan se, että mökki halutaan vuokrata vielä lyhyemmäksi aikaa. Mökki vuokrataan myös aiempaa lähempänä loman alkua. Vuokraajat odottavat helppoutta.

Toiveiden mökki on hirsimökki, joka sijaitsee vesistön äärellä maksimissaan 400 kilometrin päässä kotoa.

– Toiveiden mökki on hirsimökki, joka sijaitsee vesistön äärellä maksimissaan 400 kilometrin päässä kotoa. Sen tekninen varustus on omakotitalon luokkaa, siinä on pari makuuhuonetta ja sauna. Pihan tulee olla hoidettu. Grillipaikat ja laituri ovat plussaa, Purhonen listaa.

Neljän–kuuden hengen toivemökin viikkovuokra pyörii 700–800 euron liepeillä. Vuokramökkien kuumin kesäsesonki on juhannuksesta elokuun puoliväliin. Mökkejä vuokraavat eniten lapsiperheet ja lapsettomat pariskunnat.

Vuokraajien joukossa on myös niitä, joilla on jo oma mökki.

– Oma mökki sijaitsee aina samassa paikassa. Ihmiset haluavat vaihtelua.

Kesämökkeily tekee hyvää taloudelle

Uudet mökit rakennetaan Rakennustutkimuksen mukaan pääasiassa omaan käyttöön. Suoraan vuokrakäyttöön uusia mökkejä rakennetaan lähinnä Lapissa tunturialueilla.

– Joka kymmenes rakentaa mökin kakkoskodiksi ja aikoo muuttaa mökille tulevaisuudessa asumaan, kertoo toimitusjohtaja Aarne Jussila Rakennustutkimuksesta.

Jussila muistuttaa, että mökkeily kotimaassa on investoimista Suomeen. Kymmenen mökin rakentaminen työllistää yhden suomalaisen vuodeksi.

– Mökkeily on itselle rauhoittava ja viihdyttävä teko, mutta samalla se on hyvä teko Suomen taloudelle. Mökkiläinen kantaa rahaa kohti mökkiä ostamalla muun muassa bensaa, ruokaa ja rakennustarviketta. Mökkeilemällä tehdään maaseutu eläväksi.

Ota kantaa

Pitääkö kesämökin olla kuin omakotitalo?

Kyllä 23% Ei 77%
Ääniä yhteensä 37437
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjää epäillään operaatiosta Ahvenanmaalla – outo rauhanleiri kesken sotaharjoitusten

  2. 2

    Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

  3. 3

    Saara Aallon tähdittämä Suomen-keikka peruttiin – myytyjä lippuja alle 100: Näin järjestäjä selittää yleisökatoa

  4. 4

    Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

  5. 5

    Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

  6. 6

    Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

  7. 7

    Nakupöksyt ovat nyt huipputrendikkäät – muistatko nämä 14 kaikkien aikojen kohutuinta nakumekkoa?

  8. 8

    Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

  9. 9

    Kuvankaunis YouTube-tähti puki ylleen ”maailman rumimman” uimapuvun – auringonpalvojilta uskomattomat reaktiot

  10. 10

    Kovista kivuista kärsineelle Martina Aitolehdelle tyly tuomio – joutuu isoon leikkaukseen: ”Itkettää ja pelottaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  2. 2

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  3. 3

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  4. 4

    Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

  5. 5

    Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

  6. 6

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  7. 7

    Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

  8. 8

    Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

  9. 9

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  10. 10

    Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjää epäillään operaatiosta Ahvenanmaalla – outo rauhanleiri kesken sotaharjoitusten

  2. 2

    Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

  3. 3

    Saara Aallon tähdittämä Suomen-keikka peruttiin – myytyjä lippuja alle 100: Näin järjestäjä selittää yleisökatoa

  4. 4

    Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

  5. 5

    Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

  6. Näytä lisää