Alma

Matkat

Valikko

Kiinan tanssivat mummot ja naapurit sotasilla

Julkaistu:

KIINASSA
Puistojen tanssivat mummot ympäri Kiinaa saavat naapureilta huutoa ja vettä niskaansa, mutta eivät anna periksi.
Turisteilla on tapana tuijottaa heitä ihastuneina. Kiinan jokaisessa puistossa tavalliset kiinalaiset tangoavat, salsaavat, diskoavat ja aaltoilevat kansantansseja isoissa ryhmissä.

Heitä on noin satamiljoonaa ja heitä kutsutaan tanssiviksi mummoiksi, vaikka joukossa on myös miehiä ja paljon työikäisiä. Naapureita mummotanssi ei miellytä, varsinkin jos nämä kokoontuvat kadunkulmissa tai pihoilla, aivan talon kulmalla.

– He tanssivat joka ilta, heillä on aina samat kappaleet ja musiikki soi todella kovaa. Se on ärsyttävää, en pysty keskittymään television katsomiseen, eikä tytär läksyihinsä, sanoo herra Wang.

Ikkunan alta kuuluu kiinalainen poppi. Pekingiläisessä kadunleventymässä tanssii parikymmentä naista.

Herra Wang ei ole kehdannut sanoa rouville mitään, sillä moni heistä on naapuri ja vaimon ystäviä. Vaimoa tanssi ei kuulemma häiritse. Eikä herra Wang tahdo kertoa etunimeäänkään.

– Noiden rouvien kanssa ei ole leikkimistä, hän vitsailee.

Kaikilla naapureilla hermot eivät kestä yhtä hyvin kuin herra Wangilla. Vuoden sisään eri puolilta Kiinaa on uutisoitu kahakoista mummojen ja naapureiden välillä.

Mummot ovat saaneet niskaansa huutoa, vettä, tappouhkauksia ja jopa ulosteita. Yksi raivostunut mies ampui pyssyllä ilmaan. Mummoryhmät kun ovat tunnetusti sitkeitä, eivätkä suostu helpolla häädettäviksi.

Äänekkäitä tanssiryhmät kieltämättä ovat.

Yykaakoo, yykaakoo, ohjaaja Li Wei Hui hokee mikrofoniinsa ja neljänkymmenen hengen porukka hyppelehtii merimiestanssia Pekingin Jin Zhong Du-puiston iltavalaistuksessa. Joukossa on opettajaa, työmiestä, kotirouvaa ja monta eläkeläistä.

He kokoontuvat kuutena iltana viikossa kello 19.30 kahdeksi tunniksi käymään läpi samoja kuvioita. Kuviot sujuvatkin hienosti. Joukossa on opettajaa, työmiestä, kotirouvaa ja monta eläkeläistä.

Vieressä toinen ryhmä tanssii valssia ja tangoa. Musiikit laulavat kilpaa kannettavista kaiuttimista.

Ohjaaja Li kertoo, että tässä puistossa ongelmia ei ole ollut. Naapurit ovat kaukana. Toisessa puistossa eräs naapuri ja jotkut puiston käyttäjät valittivat musiikista vartijoille. Poliisitkin oli soitettu paikalle.

– Poliisi käski hiljentää musiikkia, ja niin me hiljensimme, Li kertoo lopputulemasta.

Hänestä eniten vaivaa on silti ollut tanssiryhmien välisistä kahnauksista - kuka saa parhaat paikat ja kuinka kaukana porukoiden pitää toisistaan olla.

Eri kaupunkien viranomaiset ovat keksineet keinoja pitääkseen mummot ja naapurit irti toisistaan. Liuyangissa ei saa enää tanssia ennen aamuseitsemää eikä ilta puoliyhdeksän jälkeen. Hangzhoussa mitataan tanssiryhmien desibelejä. Monessa kaupungissa tanssijoille on etsitty uusia paikkoja ja vanhat aukiot miehitetty varmuuden vuoksi betoniporsain.

Viranomaisten työsarka ei heti lopu. Viime viikolla taistelu itsepäisiä tanssivia mummoja vastaan sai uuden käänteen: Kiinan urheiluhallitus ja kulttuuriministeriö ilmoittivat, että ne aikoivat ryhtyä opettamaan maan kaikille puistotanssijoille yhtenäistä liikesarjaa.

Puistotanssibuumi alkoi jo 1980-luvulla, mutta tanssijoiden määrä tuntuu vain kasvavan.

– Kun kaupunkilaisilla on tätä nykyä vain yksi lapsi, lapsen kasvettua vanhemmilla ei ole paljon kotona iltaisin tekemistä. Ja onhan meillä paremmat puistot kuin ennen, ohjaaja Li selittää.

– Kolmas syy on se, että puistossa tanssiminen on halpaa liikuntaa. Jos menee salille, se maksaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    2. 2

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    3. 3

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    6. 6

      Uutta tietoa JJ Lehdon onnettomuudesta – samassa kohdassa kolaroitiin eilenkin

    7. 7

      Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

    8. 8

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    9. 9

      Ravitsemusasiantuntija listaa: Näitä kuutta ruoka-ainetta ihmisen pitäisi nauttia useammin

    10. 10

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. 6

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    7. 7

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    8. 8

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    9. 9

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    10. 10

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    2. 2

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    3. 3

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    6. Näytä lisää