Kuisma

Matkat

5 syytä matkata Maltalle

Julkaistu:

MATKAKOHDE
Välimeren keskellä sijaitseva satumainen saarivaltio tarjoaa elämyksiä niin leffafriikeille kuin hemmottelulomaa haikaileville.

MALTAN saari on keväällä kauneimmillaan ja vehreimmillään. Lämpömittari pysyttelee mukavan leudoissa lukemissa eikä vielä kipua hirmuhelteisiin. Leudossa säässä Maltan ritarien jalanjäljillä seikkailu ei tunnu turhan tukalalta. Lisäksi kesän kielikurssilaiset ja muut turistit eivät ole vielä vallanneet saarta – niinpä nähtävyyksissäkin on väljempää.

1. Meditointia Mdinassa

Rauhoittumista kaipaaville paratiisiksi paljastuu entinen keskuskaupunki Mdina sisämaassa. Nykyinen, rannalle linnoitukseksi rakennettu pääkaupunki Valletta otti sen paikan vuonna 1566.

Unelias Mdina lumoaa kauneudellaan. Liki valkoinen kaupunki on omiaan sen autoilta rauhoitetuilla kujilla vaelteluun, lukuisissa antiikkikaupoissa vierailuun ja kahviloissa istuskeluun. Jokusen ihmisäänen lisäksi Mdinassa puhuu vain tuuli.

2. Bradin ja Angelinan Gozo

Pääsaari Maltan ohella valtioon kuuluvat Gozo ja Comino. Ensin mainittu lumoaa luonnonkauneudellaan.

Merkittävin nähtävyys on sininen ikkuna eli luonnon muovaama kalliokaari, mutta kirkasta vettä ja uimapaikkoja riittää kaikkialla. Ei ihme, että paratiisisaari on haluttu ikuistaa moniin elokuviin. Vuonna 2015 ensi-iltansa saa Gozolla kuvattu romanttinen draama By the Sea, jossa tosielämän aviopari Angelina Jolie ja Brad Pitt hyppää toisistaan vieraantuneiden rakastavaisten kenkiin.

Jos matkaat pääsaarelta Gozolle, ohitat ennen lautalle nousua lasten rakastaman Popeye Village -teemapuiston. Se kohosi tänne edesmenneen Robin Williamsin tähdittämän Kippari-Kallen (1980) kuvausten myötä.

3. Kulinaarielämyksiä

Saarella kun ollaan, on kala mitä mainiointa. Tyypillinen maltalainen katuruoka on reilusti tomaatilla ja tonnikalalla täytetty sämpylä.

Jos haluat syödä elegantimmin, suuntaa Vallettasta Palazzo Precaan (54, Strait Street). Italialaispalatsia muistuttava ravintola on keskittynyt mereneläviin ja kalaan, mutta myös kansallisruokaa eli kanipataa maltalaisittain löytyy listalta.

4. Artesaanishoppailua

Maltan menneisyyden vuoksi Britannian siirtomaana tunnetun maan pääkaupungin Vallettan ostoskatuja hallitsevat lähinnä brittimerkit: Marks & Spencer, Topshop ja kumppanit. Jos haluat jotakin aidompaa, kiinnitä katseesi hopeaisiin filigraanikoruihin. Näitä pitsimäisen siroja käsitöitä löydät hyvin Mdinasta. Myös kulinaarituliaisia on tarjolla: artesaanisuoloja, oliivisäilykkeitä ja Maltan omia viinejä.

5. Menneen ajan luksusta

Majoitu Vallettan kaupunginmuurin ulkopuolella lepäävään Phoenicia-hotelliin, jonka Lordi ja Lady Strickland rakennuttivat juuri ennen toisen maailmansodan puhkeamista. Julkisissa tiloissa art deco -tyyli vie niin tyylikkäästi aikamatkalle, että Hercule Poirot’n odottaisi tupsahtavan eteen. Etenkin hotellin aamiainen on loistava omelettikokkeineen ja hyvin jäähdytettyine kuohuviineineen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

    2. 2

      Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

    3. 3

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    4. 4

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    5. 5

      Kommentti: HIFK on vetänyt pitkään bulisti vihkoon – ja nytkö kaikki sitten muuttuu?

    6. 6

      Janne Katajakin oivalsi ystävänsä Aku Hirviniemen riutuneen ulkonäön: viiltävä kuitti muodonmuutoksesta

    7. 7

      Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

    8. 8

      Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    9. 9

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    10. 10

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    3. 3

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    4. 4

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    5. 5

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    10. 10

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

    2. 2

      Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

    3. 3

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    4. 4

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    5. 5

      Kommentti: HIFK on vetänyt pitkään bulisti vihkoon – ja nytkö kaikki sitten muuttuu?

    6. Näytä lisää