Signe, Varma

Matkat

Jälleen rumia lomakuvia? Näin saat matkakuvasi onnistumaan

Julkaistu:

Valokuvaaminen
Lomakuvat onnistuvat huomattavasti paremmin, jos opettelet etukäteen muutaman valokuvausniksin.
Kivojen matkakuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa on hauskaa puuhaa, sillä haluathan sukulaistesi ja työkavereidesi näkevän, miten mainio ja auringontäyteinen perheenne Thaimaan loma oli tänä vuonna.

Kaikki eivät halua jakaa matkakuviaan somessa, mutta onnistuneita matkakuvia olisi silti mukavaa esitellä läheisille kahvittelujen yhteydessä.

Mutta voi olla ärsyttävää, jos omat kuvat ovat aina tärähtäneitä, vinossa tai muuten vaan surkeita. Kokosimme listan vinkkejä, joiden avulla saat kuvasi onnistumaan ensi kerralla paremmin!

Ota mukaan sopiva kamera

Matkalle kannattaa ottaa mukaan käteen sopiva, kevyt ja helppokäyttöinen kamera. Kuvaamiseen voi mennä maku, jos joudut joka kerta kameran käynnistäessäsi säätelemään asetuksia kymmenen minuuttia. Älä siis yliarvioi omia kamerataitojasi, vaan käytä suosiolla helppoa perusmallia matkoilla.

Painava kamera on myös huono idea matkustellessa. Viimeistään kolmantena matkapäivänä kameran kanniskelu alkaa ärsyttämään ja kamera jää hotellin säilytyslokeroon.

Nykyään on myynnissä runsaasti kevyitä ja helppoja mikrojärjestelmäkameroita, jotka ovat ideaaleja matkakuvaamiseen.

Unohda zoomaus

Unohda kokonaan kameran zoomausominaisuus matkan ajaksi. Sen sijaan käytä jalkojasi kuvatessasi. Kuvista tulee takuulla parempia!

Elä hetkessä

Monet kuvaajat käyttävät aivan liikaa energiaa kuvan kulissien pohtimiseen ja järjestämiseen. Varsinkin matkoilla paras kuva syntyy tunnetilan mukaan. Lapsesi aito hymy takaa paljon paremman kuvan kuin kymmenen kuvayrityksen jälkeen jäljellä oleva tekohymy.

Liiku paljon

Matkoilla kuvatessa tyypillinen virhe on, että samasta tilanteesta on sata täsmälleen samanlaista kuvaa. Älä jämähdä kamera kourassa paikoillesi, vaan liiku koko ajan kuvatessasi, niin vältät tämän lomakuvailmiön.

Laskeudu kuvattavan tasolle

Jos matkustat pienten lasten kanssa ja haluat kuvata erityisesti heitä, laskeudu kamerasi kanssa lasten tasolle. Näin saat kuviin syvyyttä ja perspektiiviä.

Sama tilanne ilmenee myös eri mittaisten kumppanien välillä. Jos puolisot ottavat toisistaan kuvia, on luultavaa, että lyhyempää henkilön kuvat on otettu aina yläperspektiivistä ja pidemmän taas alhaalta päin. Yrittäkää välttää tätä ottamalla askelia tarpeen vaatiessa taaksepäin tai eteenpäin.

Ota kuvia yksityiskohdista

Kaikki ovat olleet niissä sukujuhlissa, joissa esitellään tyytyväisenä sata maisemakuvaa peräkkäin. Toki maisemakuvia voi ottaa, mutta kuva-albumiin saa lisää mielenkiintoa kuvaamalla myös yksityiskohtia. Jos kameran asetukset ovat sinulle vieras asia, käytä automaattista makroasetusta lähikuvia ottaessasi. Makroasetus merkitään kameroissa yleensä kukan kuvalla.

Vältä vastavaloa

Älä ota kuvia vastavaloa kohti. Ne eivät kerta kaikkiaan onnistu. Muuten päivänvalo on paras hetki ottaa kuvia, joten keskitä kuvaaminen aamupäivälle, älä iltaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      190 matkaajaa luulivat pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    2. 2

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    3. 3

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    6. 6

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

    7. 7

      Kitaristilegenda Slash julkaisi suomalaisen Samyn, 22, kuvan – hämmentävät seuraukset: sekoitettiin traagisesti kuolleeseen megatähteen

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Turun puukkoiskun pääepäilty opiskeli kristillisessä opistossa – todistus jäi saamatta poissaolojen vuoksi

    10. 10

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    8. 8

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      190 matkaajaa luulivat pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    2. 2

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    3. 3

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    6. Näytä lisää