Heidi

Matkat

Haluaisitko merimieheksi Tyynellemerelle? Näistä Riku Rantalan neuvoista on apua

Julkaistu:

Jos mieli tekee Tyynelle valtamerelle merimieheksi, kannattaa asenne olla kunnossa.
Kysymys: Olen lähdössä kiertämään Tyyntä valtamerta kolmen viikon päästä vain menolippu takataskussa. Olen yrittänyt löytää ihmisiä, joiden elämäntapa on kiertää ympäriinsä ja elää paatilla. Nämä elämäntapareissaajat rekrytoivat erilaisilla foorumeilla porukkaa mukaan jakamaan matkakuluja ja pitämään seuraa. Osaisitteko vinkata, kuinka heihin saa yhteyttä?

Rikun reissuvinkit: Sadat jahdit ja purjeveneet seilaavat joka vuosi ympäri Tyynenmeren pieniä saarivaltioita. Kaikki veneilijät eivät ole upporikkaita miljonäärejä, joten vähentääkseen ylläpitokustannuksia useat veneet ottavat mukaansa ulkopuolista miehistöä. Aikaisempi purjehduskokemus on suotavaa, mutta sitäkään ei välttämättä tarvita. Kaikki taidot musisoinnista hierontaan ovat hyväksi, ja ne kannattaa mainita hakemuksessa. Hyvät kokit ovat kysyttyjä aina ja kaikkialla.

Rannikkolaivurin pätevyys ajaa helposti hakijan jonon ohi, ja kannattaakin harkita kurssin käymistä jo Suomessa ennen jahtipummiksi ryhtymistä. Tärkeintä ovat kuitenkin sosiaaliset taidot. Kukaan ei halua kämisevää kitisijää riesakseen, ja jos kapteenin kanssa ei tule toimeen, voi ensimmäinen satama jäädä viimeiseksi.

Monelle purjehtiminen Etelämerellä on elämäntapa. Useat veneilijöistä ovat toteuttaneet unelmansa, myyneet kaiken ja sijoittaneet omaisuutensa jahtiin. Merillä seilataan vuodet ympäri ja ainoastaan hurrikaanisesonkina huilataan hetki maissa.

Tyynenmeren jahtipummin kannattaa suunnata ensiksi kohti Australiaa tai Uutta-Seelantia, joista suurin osa jahdeista lähtee purjehduksille. Osa miehistöstä jää matkan varrella pois, joten myös saarien satamista voi etsiä kyytejä. Ilmoituksia on pursiseuroissa ja satamien ilmoitustauluilla sekä vaikkapa Yachting Monthly –lehdessä. Netissä on paitsi asiaa käsitteleviä blogeja, myös palstoja, joilla veneet etsivät miehistöä ja joille voi jättää oman ilmoituksensa.

Pummeilua harrastetaan myös Atlantilla, ja monilla Karibian saarilla päivystääkin halukkaita Eurooppaan tai Afrikkaan seilaajia.

Useimmiten extramiehistöltä pyydetään viikottaista maksua työnteon lisäksi. Mitä enemmän kokemusta on, sitä paremmat mahdollisuudet on päästä miehistöön jopa ilmaiseksi tai pelkillä ruokakustannuksilla. Jos valaat, autiosaaret, aurinko ja laguunit rupeavat kyllästyttämään, jahtipummi voi aina jäädä seuraavan saarivaltakunnan satamassa pois, chillata hetken ja kun siltä tuntuu, liftata taas uuden seikkailun kyytiin.

Yksi hyvä tapa aloittaa harrastus – ja kansainvälinen kokemus – Suomesta käsin on järjestää itsensä Suomen Purjelaivasäätiön Nuorisopurjehduksille. Hakusanoilla ”crewing” tai jopa ”skippering” voit tutkia myös kansainvälisiä purjehduksen keskustelupalstoja.

Riku Rantala on Madventures-tv-sarjasta tuttu helsinkiläinen toimittaja. Rikun reissuvinkit -palsta ilmestyy Ilta-Sanomien verkossa viikoittain.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    10. 10

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. Näytä lisää