Sauli, Saul

Matkat

Valikko

Tänne sinulla ei koskaan ole asiaa - katso ennennäkemättömät kuvat hylätyistä rakennuksista

Brittivalokuvaaja kiertää kuvaamassa hylättyjä, ulkopuolisilta suljettuja rakennuksia.
Hylättyjen rakennusten kuvaaminen on nykyaikana varsin suosittua. Etenkin Detroit on valokuvaajien suuressa suosiossa. Myös Suomessa kuvaajat kiertävät ikuistamassa hiljalleen rappeutuvia tehdasalueita tai hylättyjä kartanoita.

Brittikuvaaja Matt Emmettin kuvat vievät raunioiden kuvauksen kuitenkin aivan uudelle tasolle.

– Nämä kuvat ovat omalla tavallaan historian tallentamista, Emmett kuvailee harrastustaan Wired-lehdelle.

Hän kävi muun muassa kuvaamassa hylätyn lentokonetehtaan, joka on nykyisin jyrätty maan tasalle.

– Siellä tehtiin suurin osa brittien hävittäjistä, ja se on nyt tuhottu.

Emmett on kuvannut yli 60-70 paikassa Isossa-Britanniassa, Belgiassa, Luxemburgissa ja Ranskassa. Kaikki kuvauspaikat eivät ole suinkaan teollisuusrakennuksia, vaan myös hylätyt asuinrakennukset ovat päätyneet hänen linssinsä eteen.

– Ihmiset eivät ajattele, että nämä voisivat olla turistikohteita, mutta minulle ne ovat vaikuttavampia kuin pyramidit tai Angkor Wat.

Kuvassa on belgialainen kauppahalli Antwerpenistä. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tässä on luxemburgilaisen maatalon hylättyä keittiötä. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Emmett kuvailee tätä belgialaista voimalaitoksen jäähdytystornia suurimmaksi, jonka sisällä hän on kuvannut. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tehdas, jossa valmistettiin turbiineja lentokoneisiin. Tehdas on nykyisin jyrätty maan tasalle. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vanha apteekki Lontoossa. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    6. 6

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    7. 7

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    8. 8

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    9. 9

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    6. Näytä lisää