Teijo

Matkat

Valikko

Ota hyöty irti jetlagista – sillä on hyväkin puolensa!

Jetlag
Jetlag, tuo matkustajan riesa. Mutta on siinä yksi hyväkin puoli!
Jetlagin huonoja puolia riittää: väsymys, vatsakivut, muistihäiriöt, päänsärky, ärtyneisyys ja fyysisen sekä psyykkisen suorituskyvyn heikkeneminen. Näistä ei ole välttämättä terveydelle haittaa, mutta ne voivat olla kiusallisia.

– Välitön vaara johtuu nimenomaan väsymyksestä. Ihminen reagoi tavallista hitaammin, koska keskittymiskyky, huomiokyky ja tarkkaavuus ovat väsymyksen takia heikentyneet, sanoo THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen.

– Väsyneenä tekee helposti virheitä ja on altis tapaturmille.

Mutta mitä, jos ei väsytäkään? Jos aikaero on kääntynyt niin, että aamu-uninen herääkin kätevästi muutamaa tuntia aikaisemmin, virkeänä ja reippaana?

– Jetlagin hyvänä puolena voi tosiaan olla se, että nukkumisaikataulu on muuttunut ja täsmää nyt sosiaaliseen lukujärjestykseen paremmin, Partonen sanoo.

Esimerkiksi Thaimaan-matkan jälkeen ihminen on lomamaan ajassa niin, että herää aamulla aikaisin ja alkaa tuntea vastustamatonta väsymystä iltapäivän aikana ja aikaisin illalla.

– Valitettavasti tämä kestää yleensä vain muutamien päivien ajan matkan jälkeen. Sitten nukkumisrytmi pyrkii palaamaan vanhaan aiempaan aikatauluun, Partonen toteaa.

Myönteisenä puolena voi kuitenkin nähdä sen, että jetlag voi mahdollistaa pysyvämmän muutoksen, jos ihminen alkaa huolehtia nukkumisestaan paremmin ja kiinnittää huomiota siihen, että turvaa itselleen riittävän pitkät yöunet.

Muita hyviä puolia jetlagilla ei näyttäisi olevan.

– Vanhemmiten jetlagin oireet pahenevat, jolloin niistä usein on selvästi haittaa. Aikaerosta johtuva rasitus voi myös olla vaaraksi niille, jotka jo sairastavat sydän- ja verenkiertoelimistön tautia, sillä aikaero rasittaa etenkin sydäntä ja verisuonia, Partonen toteaa.
  • Thaimaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    10. 10

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    6. Näytä lisää