Signe, Varma

Matkat

”Missäköhän meidän äiti on?” - Ikäihmisten lisääntynyt matkailu toi mukanaan uuden ilmiön

Julkaistu:

uusi ilmiö
Matkatoimistoihin soitellaan, onko äiti kadonnut kenties matkalle.
– Näitä puheluita tulee nykyään jonkun verran, joissa kysellään, että missäköhän meidän äiti on, Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Annina Metsola kertoo.

– Kyseessä on kasvava ilmiö, koska valmismatkoilla on selvästi havaittavissa, että asiakkaissa on yhä iäkkäämpiä matkustajia. Ei tämä jokapäiväistä ole, mutta uutta silti.

Soittelijat ovat yleensä keski-ikäisiä miehiä tai naisia, jotka eivät ole tavoittaneet ikääntyneitä vanhempiaan ja ovat heistä huolissaan.

– Joskus iäkkäämmät matkustajat eivät ole vain muistaneet ilmoittaa lapsilleen, että ovat lähdössä reissuun. Ja joskus he eivät ole muistaneet ilmoittaa, mihin hotelliin ovat menneet, jos heitä tavoitellaan. Niitä sitten kysellään meidän kauttamme.

Matkatoimistot eivät kuitenkaan luovuta matkustajatietoja edes perheenjäsenille. Matkalle lähtevän onkin tärkeä kertoa läheisille aikeistaan.

– Aina pitäisi muistaa ilmoittaa, missä ollaan, Metsola muistuttaa.

Yli 90-vuotiaita reissaajia

Iäkkäämpien matkustajien määrän kasvu on huomattu myös Deturilla.

– Minulla on yksikin vanhempi vakioasiakaspari, josta molemmat täyttävät ensi vuonna 90 vuotta. Äsken he varasivat matkan kesäksi Turkkiin ja suunnittelivat syksyksi golfmatkaa, Marja-Liisa Nenonen Deturilta kertoo.

– Yksikin reissaaja oli syntynyt vuonna 1924 eli täyttää tänä vuonna 91 vuotta. Ei heidän ikäänsä tajua, ennen kuin syntymävuosia aletaan kysellä.

Yksi syy Nenosen mukaan ikääntyneiden matkustajien määrän kasvuun on paitsi suurten ikäluokkien vanheneminen, myös se, että yhä useampi on hyvässä kunnossa myös iäkkäänä.

– Kunpa itsekin olisi! Eihän heitä voi kuin ihailla, että energiaa riittää lähtemiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

    2. 2

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    3. 3

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    4. 4

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja

    5. 5

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    6. 6

      Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

    7. 7

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    8. 8

      Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

    9. 9

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    10. 10

      Ministeri Orpo kertoi "työlistansa" – nämä suuret muutokset aiotaan toteuttaa Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    8. 8

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    9. 9

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    10. 10

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

    2. 2

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    3. 3

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    4. 4

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja

    5. 5

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    6. Näytä lisää